Facebook Twitter Email Pinterest

Teemu Arminen

19.02.2007 / Teemu Arminen

Ralliautoilun SM-sarjan kolmas osakilpailu ajettiin lauantaina Nilsiässä vaativilla ja paikoin totuttua hitaammilla teillä. Riihimäkeläinen Teemu Arminen lähti hakemaan sijoitusta ison N-ryhmän kolmen parhaan joukkoon.

Kilpailuun valmistautuminen onnistui hyvin ja Teemu ja kartturi Seppo Varmavuo saivat piirrettyä oivat nuotit. Rallin alkuosuus ei sujunut suunnitelmien mukaan.
- Kolmella ensimmäisellä erikoiskokeella tuli muutamia virheitä, joissa paloi turhaa aikaa. Neljännellä ja viidennellä erikoiskokeella ajo alkoi sitten sujua selkeästi paremmin. Ote oli rento ja loppua kohden olisi ollut vielä vara kiristää vauhtia, vielä ei otettu yhtään riskejä, Teemu kertaa.

Kilpailu päättyi kuitenkin toisen huoltotauon jälkeiseen välikatsastukseen. Siellä joidenkin kilpailijoiden autojen äänet mitattiin, eikä Armisen Subaru läpäissyt äänimittausta ja näin olleen autokunta suljettiin kilpailusta.
- Totta kai tämmöinen hylkäys harmittaa äärettömästi. On kuitenkin hyvä, että näitä asioita tarkkaillaan ja sääntöjenvastaisuuksiin puututaan ja toivottavasti nyt valittu linja pitää jatkossakin kaikissa teknisissä kysymyksissä. Ymmärrän, että säännöt ovat sääntöjä ja lajin yleisen imagon kannalta on tärkeätä, että mm. näihin melukysymyksiin suhtaudutaan riittävällä vakavuudella. Nyt laitetaan äänenvaimennus sääntökirjan vaatimalle tasolle ja lähdetään seuraavaan osakilpailuun taistelemaan podiumsijoituksesta, Teemu pohtii.

Arminen oli viidennen erikoiskokeen jälkeen yleiskilpailun kuudentena ja ison N-ryhmän neljäntenä. SM-pistetaulukossa riihimäkeläinen on yhdeksäntenä. Ralliautoilun SM-sarja jatkuu 10.3. Laukaassa.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa