Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Ketomäki

15.06.2007 / Jukka Ketomäki

Jukka Ketomäki neljäntenä Keski-Uusimaa SM-rallin reitille 

Pitkä kevättauko on ohitse ralliautoilun SM-sarjan osalta. Kesärallien sarjan avaa Keski-Uusimaa ralli tulevana viikonloppuna.
 
Jukka Ketomäki lähtee kilpailuun Subaru Challengen johtajan viitta harteillaan.
Koko SM-sarjassa ylistarolainen pitää nelospaikkaa, omaten vielä loistavat mahdollisuudet SM-mitalitaistoon.
 
-Edellä starttaavat Salo, Katajamäki ja Ketomaa menevät takuulla kovaa, joten millään keskellä tietä ajelulla ei kärkisijoista taistella. Lähtökohdat on kaluston ja renkaiden puolesta hyvät. Meillä on viime vuoden Subaru Challenge sarjan voitosta renkaat käytössä kesän SM-ralleissa, mutta toisaalta ajot ovat jääneet melko vähiin, kun testien ajaksi osuivat melko huonot kelit, Subaru kuski kertoo.
 
Keravalla ajettava SM-ralli on kuljettajille uusi tuttavuus ja tämän seikan pitäisi tasata puntteja kärkikuljettajien kesken.
-Toivomuslistalla on mutkaista pienempää tietä sisältävä reitti, sillä uskon meillä silloin olevan hyvät mahdollisuudet kärkisijoille, Ketomäki päättää.
 
 
Subaru Challenge pistetilanne 4. osakilpailun jälkeen:
1. Jukka Ketomäki 27
2. Jukka Metsälä 22
3. Teemu Arminen 16
4. Petri Lehtovirta 10
5. Lauri Riipinen 10
6. Karri Marttila 5
7. Jani Salomaa 4
8. Natalie Barratt 1
9. Timo Pulkkinen 1
 


Subaru Challenge:
http://www.subaru.fi/challenge

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa