Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos

09.07.2007 / Joonas Lindroos

Joonas Lindroos ajoi yhdessä kartturinsa Jouni Lampisen kanssa voittoon SM O.K. Auto-rallissa Kouvolassa. Voitto oli jo kolmas tällä kaudella alle kaksilitraisten n-ryhmässä. Voitto toi 15 pistettä lisää ja näin Joonas vahvisti johtoasemaansa.

Edellisen rallin kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella Joonaksella tuli liikaa takaa ajettavia sekunteja. Nyt suunnitelmana oli hyökätä jo heti ensimmäisellä erikoiskokeella, muille ei saanut antaa etumatkaa. Suunnitelma toimi ja Joonas otti kärkipaikan heti kättelyssä ensimmäisellä erikoiskokeella. Eroa toiseksi ajaneeseen Ville Hautamäkeen oli reilut 17 sekuntia.

Lopuilla erikoiskokeilla Joonas sai säädellä vauhtiaan muiden ajoa seuraillen, eikä pätkäpohjien ajaminen ollut välttämätöntä. Piikkipaikan hän piti kuitenkin jokaisella erikoiskokeella. Kuutosella Joonaksen pahin kirittäjä, Jarkko Nikara keskeytti ulosajon seurauksena, jolloin paineet hieman helpottivat.

-Hieno ralli nopeilla teillä. Koko kisa meni kaikin puolin nappiin ilman minkäänlaista ongelmaa, iloitsee Joonas.

Seuraava, kauden toiseksi viimeinen SM-ralli ajetaan Uudessakaupungissa syyskuun ensimmäisenä päivänä. Sinne Joonas Lindroos ja Jouni Lampinen lähtevät 64 pisteen johtoasemassa. Toisena olevalla Ville Hautamäellä on 46,5 pistettä, joten mitään ei ole vielä ratkennut ja tilanne pysyy jännittävänä.


WWW.LINDROOSRACING.COM

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa