Facebook Twitter Email Pinterest

Ralli SM -uutisia 11/08

12.08.2008 / Ralli SM -uutisia 11/08

Salon Mitsubishi pian iskussa

Ison N-ryhmän SM-sarjaa tasapistein johtava Juha Salo sanoo, että Neste Oil Rallissa Kakariston EK:lla kaatunut Mitsubishi nähdään elokuun 30. päivä entistä ehompana Uudenkaupungin SM-rallissa.
- SM-ralleissa käyttämäni kori odottaa autotallissa. Voimansiirron huollon ja tarkastusten jälkeen siirrämme Suomen MM-ralliautoni tekniikan kyseiseen koriin. Uudessakaupungissa olemme varmasti iskussa. Vaikka Jari (Ketomaa) ei osallistu kisaan niin se ei muuta valmistautumistamme millään tavalla. N-ryhmän taso Suomessa on sen verran kova, että lähdemme hakemaan voittoa täysillä, Salo sanoo.

Ketomaa Uudenkaupungin sijasta Uuteen-Seelantiin

N-ryhmän SM-pistekärjessä tasapistein Salon kanssa ajavaa Subarun Jari Ketomaata ei Uudessakaupungissa tänä vuonna nähdä. Ketomaa kun osallistuu samaan aikaan ajettavaan Uuden-Seelannin MM-ralliin.
- Harmittaahan se, kun yksi SM-ralli jää ajamatta. Tämän kauden päätähtäimeni on kuitenkin rallin MM-sarjassa. Uskon, että ison N-ryhmän SM-kulta ratkaistaan vasta kauden viimeisessä SM-osakilpailussa Mikkelissä. Niin kauan kun SM-kultaan on mahdollisuuksia, mestaruudesta ajetaan, Ketomaa selvitti.

Rantanen WRC-autosta takaisin N-ryhmään

Neste Oil Rallissa Fordin WRC:lla debytoinut ja komeasti MM-pisteille ajanut AKK-Motorsportin rallivalmennusryhmään kuuluva Matti Rantanen tekee Uudessakaupungissa paluun tutun N-ryhmän Mitsubishin ratin taakse.
- Sitä ekaa N-ryhmän voittoa lähden tavoittelemaan. Kovaa saa voiton eteen mennä, sillä siitä pitävät Salo, Katajamäki ym. huolen. Tiedän, että pystyn ajamaan voitosta, mutta siihen tarvitaan se oma paras suoritus, jota Uudessakaupungissa tietysti tavoittelen, Rantanen toteaa.

Myös Armisen Subaru valmistuu ajoissa

Neste Oil Rallissa N-ryhmän neljänneltä sijalta kaatoon keskeyttänyt Subarun Teemu Arminen kertoo, että Juupajoella kaatunut kilpuri tulee olemaan elokuun loppuun mennessä täydellisesti ajokunnossa.
- Ei tullut suurempia vaurioita, kuntoon kyllä auto tulee. Kun tiimikaveri Jari Ketomaa on poissa niin Tommi Mäkinen Racingin puolelta on ilmoitettu, että "nyt saa voittaa". Yritetään ainakin kammeta ukkoja sivuun, ajaa kaasu pohjassa siitä kärkisijasta ja samalla auttaa Jaria mestaruustaistelussa, Arminen suunnittelee.

Hautamäki hakee toista voittoa

Pientä N-ryhmää kahden pisteen erolla johtava Ville Hautamäki hakee Uudestakaupungista kauden toista ryhmävoittoa.
- Uudenkaupungin voitolla mestaruuteen riittäisi Mikkelin SM-finaalissa kakkossijakin. Jos olen Ukissa toinen ja Joonas (Lindroos) voittaa niin mestaruuteen tarvittaisiin silloin voitto Mikkelistä. Auto on huollettu, sen vaihdelaatikko uusittu, ja omat häätkin on tässä välissä vietetty, joten kaikilta osin asiat ovat voittotaistelun osalta kunnossa, Hautamäki hymyilee.

Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu, SM Uusikaupunki Ralli, ajetaan 29.-30.8.2008.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa