Facebook Twitter Email Pinterest

Mika Hirvikangas

23.02.2009 / Mika Hirvikangas

Kankaanpään UA:n kaksikko Mika Hirvikangas ja kartanlukija Toni Karilahti avasivat Ralli SM-kauden tammikuussa komeasti kolmossijalla, mutta sarjan toinen osakilpailu viime lauantaina Mikkelissä oli täynnä tekniikkamurheita.

Honda Civicillä kaksivetoisten autojen SM2-luokassa kilpaileva Hirvikangas taivalsi sisukkaasti maaliin, mutta ongelmat pudottivat sijoituksen kahdeksanneksi. Luokan voittoon kaasutteli Joonas Lindroos ennen Vesa Hirvosta.

- Kylläpä kasaantuikin niin paljon hidasteita yhteen ralliin, että näin jälkeenpäin jo melkein naurattaa, Hirvikangas lohkaisi.

- Ekalla pätkällä oli ongelmia nuottien kanssa ja kakkosella irtosi jarrupolkimen pinta, joka sitten pyöri jaloissa. Kolmospätkällä pysähdyimme SOS-merkille edellä ajaneen kilpailijan ulosajon vuoksi. Sen jälkeen alkoivat suuremmat murheet tekniikan kanssa, kun nelosvaihde alkoi hyppiä pois päältä. Eniten tulokseen vaikutti kuitenkin mystinen sähkövika, kun moottori sammui EK5:lla ainakin 10 kertaa.

Moottori toimi aina siirtymäosuuksilla, mutta vielä kahdella viimeisellä erikoiskokeella kone sammuili ja kävi välillä vain kahdella pytyllä.

- Meinasin välillä jo keskeyttää, mutta sitten päätimme yrittää ja katsoa, kestäisikö vehkeet maaliin saakka. Luokan kahdeksas sija toi kuitenkin kolme SM-pistettä, joten nekin voivat olla tosi arvokkaita kauden lopulla, Hirvikangas totesi.

SM2-luokan pistejohdossa on Lindroos 39 pisteellä, toisena on Anssi Tawast 30 pisteellä ja Hirvikangas jatkaa kolmantena 19 pistettä keränneenä.

Ralli SM-sarja jatkuu Joensuussa 7. maaliskuuta, jolloin ohjelmassa on talvikauden päättävä osakilpailu.

Lisätietoja:
Jarno Saari
0400 959 565
www.hirvikangas.fi

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa