Facebook Twitter Email Pinterest

Vesa Hirvonen

10.07.2009 / Vesa Hirvonen

Ralli SM-sarjassa viime kaudella hopeaa kaksivetoisten luokasta saavuttaneen Joensuun Vesa Hirvosen alkukausi ei ole vastannut kuljettajan odotuksia, joten Honda-mies päätti jättää ainakin lauantaina ajettavan Kouvolan SM O.K. Auto-rallin väliin.

- Meidän nimiä ei tosiaan näy Kouvolan rallin lähtöluettelossa. Päätin pitää kilpailutauon, testata ja kehittää kalustoa, että sillä voisi taas jatkossa taistella luokan kärkisijoista, Hirvonen totesi.

- Kahta ekaa kisaa lukuun ottamatta muut rallit ovat menneet täydellisesti penkin alle, joten päätimme tiimin kanssa ottaa aikalisän. Katsotaan sitten testien myötä, ajetaanko Keravalla tai Hyvinkäällä kauden päätteeksi. Aika näyttää.

- Muutamia yllätyksellisiä kuvioita on myös työn alla, mutta ne ratkeavat hieman myöhemmin. Tottakai oli hankala päätös jättää SM-sarja kesken, mutta ei nyt ollut muutakaan järkevää vaihtoehtoa.

Lajinvaihtoa Vesa Hirvonen ei sentään vielä ole tehnyt, vaikka mies nähdään Kiteellä jokamiesluokan kilpailussa tulevana sunnuntaina.

Lisätietoja:www.vesahirvonen.com

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa