Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Kumpumäki hyvin valmistautunut

19.02.2010 / Jussi Kumpumäki hyvin valmistautunut

Ford Fiesta R2 -ralliautolla kilpaileva Jussi Kumpumäki odottaa jo innolla Ralli SM -sarjan kolmatta osakilpailua, joka ajetaan lauantaina Mikkelin ympäristössä.

20-vuotias uusikaupunkilainen onnistui hienosti kauden avanneessa, kaksiosaisessa Arctic Lapland Rallissa, joten kahden ajetun osakilpailun jälkeen Kumpumäki on SM-pisteissä kuudentena.

Helmikuun aikana Kumpumäki on tiiminsä kanssa tehnyt edelleen kehitystyötä uuden automallin kanssa.
"Pieniä säätöjä on tehty ja ajotyyliäkin on hiottu. Viime viikonvaihteessa meillä oli kahden päivän ajoleiri", kertoi AKK:n aluevalmennusryhmään kuuluva Kumpumäki.

"Lisäksi olen ajanut pari asiakastilaisuutta sekä viimeistelytestit, jotka olivat ohjelmassa torstaina. Silloin sain arvokasta oppia kokeneelta rallikuskilta Tapio Laukkaselta. Valmistautuminen on tehty huolella, kun takana on yli 200 kilometriä treeniä."

"Lähden tekemään ehjää, hyvää ja kovavauhtista suoritusta. Jos siinä onnistun, sitten lopputuloskin on varmasti tyydyttävällä tasolla", Jussi jatkoi.

Mikkelin SM Vaakuna-Ralliin ilmoittautui 107 kilpailijaparia. Kumpumäki ja kartanlukija Jani Laaksonen liimaavat Fordin oveen numeron 64, joka on tällä kaudella heidän vakionumeronsa SM2-luokassa.


--

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa