Facebook Twitter Email Pinterest

Mika Hirvikangas jäi SM-pisteiden ulkopuolelle

22.02.2010 / Mika Hirvikangas jäi SM-pisteiden ulkopuolelle

Kankaanpään UA:n Mika Hirvikangas ja Toni Karilahti ajoivat viikonloppuna Mikkelissä toisen kilpailunsa SM1-luokassa Subaru Imprezalla. Kaksikon SM-pistetili ei saanut täytettä, kun lopputulokseksi jäi osakilpailun 11. sija.

"Tunturirallin kaltainen kahdeksas sija olisi ollut mahdollinen myös tällä kertaa, mutta muutamat omat virheet veivät liikaa aikaa", Hirvikangas myönsi.

"Heti ensimmäisellä erikoiskokeella auton keula haukkasi lumipenkkaan. Pienet kosmeettiset vauriot eivät olisi haitanneet mitään, mutta ilmanputsari meni tukkoon eikä auto jaksanut kulkea loppupätkällä kuin sataakolmeakymppiä."

"Kakkospätkällä tuli reilusti lisää aikahäviötä, kun ajoin nypyn jälkeen tieltä ulos. Auto nousi takaisin tielle, mutta aikaa paloi ja ajorytmi kärsi."

"Tahmean alun jälkeen en pystynyt nousemaan kisan lopulla. Pistesija jäi lopulta 18 sekunnin päähän. Omassa suorituksessa jäi paljon parannettavaa kahden viikon päästä ajettavaan Joensuun Itäralliin", Hirvikangas päätti.

Mikkelin osakilpailun voittoon ajoi Jari Ketomaa, joka kilpaili SM-sarjan ulkopuolella. Täydet pisteet pokkasi Juha Salo, joka oli Hirvikankaan autokuntaa 2.48 minuuttia nopeampi.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa