Facebook Twitter Email Pinterest

Ford Fiesta -sarjalla onnistunut avaus

08.03.2010 / Ford Fiesta -sarjalla onnistunut avaus

Kuusi osakilpailua käsittävä Fiesta Sport Trophy Finland -sarja käynnistyi Joensuun SM-rallin yhteydessä. Runsaasti mielenkiintoa herättänyt Ford Fiesta R2 -uutuusmalli oli jo esiintynyt alkukauden SM-ralleissa, mutta oma merkkisarja saatiin nyt kunnolla vauhtiin viiden kuljettajan voimin.

FST Finland -sarjan avauskilpailun voitti Jussi Kumpumäki kartanlukijanaan Jani Laaksonen. Toiseksi ajoi pari Pekka Savela - Ville Mäkelä ja kolmanneksi korkeimmat sarjapisteet pokkasivat Raimo Kaisanlahti ja Tapani Pulkkinen.

Sarjan puuhamies Teemu Horkama oli hyvillään onnistuneen kilpailun jälkeen:
"Uuden merkkiluokan eteen ollaan tehty paljon töitä, ja nyt pääsimme suorittamaan onnistuneen sarja-avauksen. Teknisesti autoissa ei ollut rallin aikana mitään huomauttamista ja kuljettajilta sain erittäin positiivista palautetta. "

"Viime vuonna Joensuun SM-rallissa oli mukana vain yksi Ford Fiesta. Tämän sarjan myötä saamme jatkossakin kasvatettua Fiestan osuutta kaksivetoisten ralliautojen luokassa. Kesäkauden osakilpailuihin on jo rakenteilla uusia autoja."

" Ilokseni sain myös uusia kiinnostuneita asiakkaita Joensuun ralliviikonlopun aikana, joten sarjan tulevaisuus näyttää hyvältä", Horkama summasi.

FST Finland -sarjan pistetilannetta 1/6 osakilpailun jälkeen:
Jussi Kumpumäki: 28 pistettä
Pekka Savela: 17 pistettä
Raimo Kaisanlahti: 15 pistettä
Christoffer Dahlström: 13 pistettä
Jaakko Tapper: 5 pistettä

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa