Facebook Twitter Email Pinterest

Katajamäki keskeytti jo ennen ensimmästä ek:ta

29.08.2010 / Katajamäki keskeytti jo ennen ensimmästä ek:ta

Mitsubishi-kuljettaja Kosti Katajamäen kilpailu SM-rallissa Keravalla päättyi jo ennen ensimmäistä erikoiskoetta. Katajamäki ja kartanlukija Marko Sallinen lähtivät innoissaan taistelemaan vielä suomenmestaruudesta, mutta tekniikka petti pian lähdön jälkeen. Auton takaperä meni jumiin, ja karu keskeytys oli tosiasia.
"Ajoimme huoltoparkista lähtöön, ja sieltä sitten kohti ensimmäistä erikoiskoetta. Muutaman kilometrin ajon jälkeen oikea takapyörä löi jumiin ja jäätiin siirtymällä asvalttitien reunaan. Ei mitään varoitusääniä eikä mitään. Yhtäkkiä ihan kuin joku olisi käsijarrusta tempaissut. Vähän aikaa siinä purettiin takapäätä ja yritettiin selvittää syytä. Koitin siinä touhutessa ohimennen takamurikkaa kädellä, ja se oli aivan tulikuuma. Sen jälkeen tiesin, että tämä oli nyt tässä. Onneksi tätä ei tapahtunut erikoiskokeella täydessä vauhdissa. Silloin olisi ollut tuloksena täystuho. Nytkin piti tehdä kaikki temput, ettei auto mennyt ojaan. Tyhmä juttu", Katajamäki harmitteli.

Kilpailun voitti Marko Kakko ennen Juha Saloa. Salo varmisti kakkossijallaan suomenmestaruuden. SM-hopean ja -pronssin kohtalon viimeisessä osakilpailussa kuukauden kuluttua Hyvinkäällä ratkaisevat tasapistein (60) olevat Katajamäki, Joonas Lindroos ja Jarkko Miettinen.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa