Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Kumpumäki Fiesta Trophyn mestari

29.08.2010 / Jussi Kumpumäki Fiesta Trophyn mestari

Keravan ympäristössä ajetussa Vartti SM-rallissa varmistui Fiesta Sport Trophy Finland -sarjan mestaruus, kun jälleen luokan ykköseksi ajanut Jussi Kumpumäki hankki riittävän piste-eron ennen kauden viimeistä SM-osakilpailua.

Kumpumäki ja kartanlukija Jani Laaksonen saivat varsin tasapäisen vastuksen Atte Alaselta, joka taipui seitsemän erikoiskokeen reitillä vain 6,7 sekuntia.

Kyseessä olikin kauden tasaisin Fiesta-sarjan kilpailu. Kumpumäki ajoi rallissa neljä luokan pohja-aikaa ja Alanen kolme.
"Tämä oli yksi kauden tavoitteista. Merkkisarjan voitto takaa minulle paikan Fordin MM-rallitoimintaa pyörittävän M-Sportin järjestämään Shoot Out -kilpailuun. Se järjestetään kauden päätteeksi ja voittajalle on luvassa tärkeä vuoden pesti M-Sportilla", Kumpumäki selvitti tyytyväisenä.

20-vuotias uusikaupunkilainen ajoi Keravalla lähes ongelmattoman kilpailun.
"Nuotituksesta alkaen onnistuimme hyvin. Suomen ja Saksan MM-rallien kokemukset auttoivat valmistautumisessa. Alkupätkillä ajoimme odotetulla tasolla. Olimme nyt lähempänä kaksivetoisten luokan kärkeä ja tehokkaampia autoja kuin edellisissä ralleissa."

"Vain kahdella viimeisellä erikoiskokeella oli ohjelmaa. EK:n 6 startin jälkeen moottori ei käynyt kunnolla reilun kilometrin matkalla. Ja sitten asvaltilla ajetulla päätöspätkällä jouduin ajamaan edellä ajaneen perässä pari kilometriä", Kumpumäki summasi.

SM2-luokan voitti luokan mestari Kalle Pinomäki, jolle luokan kuudenneksi ajanut Kumpumäki jäi 1.14 minuuttia.

Tänä vuonna enintään 25-vuotiaat täyttävät kuljettajat ajavat SM-sarjan sisällä myös omaa kilpailuaan. Kumpumäki sijoittui Nuorten SM-luokassa kolmanneksi ja hän nousi mukaan luokan mitalikamppailuun.

Ralli SM-sarjan päätöskisa ajetaan Hyvinkäällä 25.-26. syyskuuta.

Fiesta Sport Trophy Finland -sarjan epäviralliset pisteet 5/6 osakilpailun jälkeen (Top5):
1. Jussi Kumpumäki, 122 pistettä
2. Atte Alanen, 52 pistettä
3. Raimo Kaisanlahti, 49 pistettä
4. Victor Henriksson, 44 pistettä
5. Christoffer Dahlström, 33 pistettä

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa