Facebook Twitter Email Pinterest

Kalle Pinomäki tekemässä historiaa

23.09.2010 / Kalle Pinomäki tekemässä historiaa

Kalle Pinomäki on varmistanut rallin SM2-luokan suomenmestaruuden jo kesäkuussa. Nyt turkulaisella on mahdollisuus tehdä historiaa voittamalla kaikki kauden SM-rallit. Vuoden viimeinen osakilpailu ajetaan viikonloppuna Hyvinkäällä. Pinomäki ja hänen salolainen kartanlukijansa Matti Kaskinen ovat voittaneet Renault Cliollaaan kaikki kuusi aiempaa rallia SM2- eli kaksivetoisten luokassa.
"Mahdollisuudet ovat hyvät, ja totta kai se seitsemäs voitto on tavoitteena. Ei muuta tavoitetta voikaan olla. Auto on taas huollettu ja käyty tarkkaan läpi. Toivottavasti ukot sitten siellä sisällä hoitavan oman hommansa. Autossa kokeillaan vähän pieniä juttuja lähinnä alustapuolelle. Eiköhän se siitä", Pinomäki tuumii.

Hyvinkään ympäristössä ajettava SM Finnsco -ralli on pitkä. Kilpailussa paukutetaan kahden päivän aikana peräti 16 erikoiskoetta, ja lisäksi osa ajetaan pimeällä.
"Kaksipäiväisyys on mielenkiintoinen juttu. Kesäkisat ovat olleet aika lyhyitä, joten nyt kausi päättyy sitten vähän pidempään kisaan. Lauantai-illan pimeässä ajettavilla erikoiskokeilla voi tulla ratkaisuja, mutta toisaalta sunnuntaina on sitten vielä todella pitkiä pätkiä. Ralli on oikeastaan kolmipäiväinen, sillä jo perjantain pitää keskittyä ja tehdä kunnon nuotit", Pinomäki muistuttaa.

Pinomäki on summannut kaudesta maksimipisteet 118. SM-hopeasta taistellaan tiukasti: Jukka Korhonen (63 pistettä) ja Esapekka Lappi (62) ovat tiukimmin kiinni himmeämmissä mitaleissa.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa