Facebook Twitter Email Pinterest

Vielä tänään ehdit mukaan Vetomies-sarjaan

31.05.2011 / Vielä tänään ehdit mukaan Vetomies-sarjaan

Jos et ole vielä ilmoittautunut kesäkuun 11. päivä Lapuan POPPankki SM-rallin yhteydessä ajettavaan Vetomies-sarjan ensimmäiseen osakisaan, vielä ehdit hoitaa asian kuntoon. Ilmoittautuminen päättyy tänään tiistaina kello 21.00. Tällä hetkellä mukana on jo parikymmentä kuljettajaa. Joten, F-ryhmäläisten kuljettajat, älkää jättäkö tätä ensimmäistä kisaa väliin, siten olette mukana taistelemassa Vetomies-sarjan runsaista rahapalkinnoista.

Perinteisesti Neste Oil Rallin yhteydessä ajettu Vetomies-kisa on tänä vuonna laajentunut sarjaksi, toistaiseksi tosin vain kahden kisan mittaiseksi. Lapuan lisäksi Vetomies-kisa ajetaan myös syyskuun puolivälissä Keravan SM-rallissa.
"Tänä vuonna päätimme kuljettajien aloitteesta tulleiden viestien perusteella kokeilla kahden kisan Vetomies-sarjaa. Jos tämä osoittautuu hyväksi konseptiksi, tulevaisuudessa sarja saattaa sisältää useampiakin kisoja. Toivottavasti runsaiden palautteiden jälkeen voidaan kehitellä ja suunnitella jatkoakin", kertoi AKK:n Seppo Varmavuo.

Vetomies 2011 -sarjan F-ryhmäläiset ajavat siis Suomi Cupin luokassa 6, mutta keräävät omia SM-sarjan pistelaskennan mukaisia pisteitä. Kolmelle ensimmäiselle on luvassa rahapalkintojakin; voittaja saa 5000 euroa, kakkonen 3000 euroa ja kolmas 2000 euroa.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa