Facebook Twitter Email Pinterest

Mattias Therman tyytyväinen ekaan päivään

26.01.2013 / Mattias Therman tyytyväinen ekaan päivään

Rallin SM-kauden avausosakilpailu Rovaniemellä, Arctic Lapland Rally, on sujunut Mattias Thermanilta erittäin hyvin. Ankarassa yli 20 asteen pakkasessa ajettu kilpailun ensimmäinen päivä tarjosi Thermannille paljon ilonaiheita pitkän ajotauon jälkeen. Therman ja kartanlukija Jarkko Kalliolepo ovat Ford Fiesta S2000 -autollaan kuudentena.
"Oikein loistava päivä. On mennyt paljon paremmin kuin uskalsin odottaa. Ainoa pieni murhe oli jäätyvä tuulilasi, mutta huolto laittoi
paikat kuntoon, eikä se enää haitannut iltapäivällä. Olen kyllä tosi tyytyväinen. Fiilikset ovat hyvät, ja tästä on nyt hienoa jatkaa
eteenpäin", Therman sanoi perjantai-illan huollossa ennen yötaukoa.

Kisaa johtaa norjalainen Volkswagen-tiimin tehdaskuljettaja Andreas Mikkelsen. Hän ajaa tässä rallissa saman konsernin toisella merkillä Skodalla. Therman on jäänyt hänestä runsaat kolme minuuttia. Palkintokorokkeelle helsinkiläisellä olisi vain minuutin matka. Kilpailu jatkuu lauantaina. Toisen ja samalla viimeisen ajopäivän ohjelmassa on viisi erikoiskoetta.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 100 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 82 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 81 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 40 pistettä EMSC (Rally2)
5. Jari Liiten / Per Almkvist 40 pistettä S (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. Future SM-ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa