Facebook Twitter Email Pinterest

Arctic Lapland Ralli  2013 MTV3-kanavilta

30.01.2013 / Arctic Lapland Ralli  2013 MTV3-kanavilta

p-arctic2-asunmaa.jpg

Teemu Asunmaa, parin vuoden takainen junioreiden suomenmestari, sijoittui Arctic Lapland Rallissa viidenneksi. Kuva: Marko Mäkinen

Ralli SM -kausi on nyt niin sanotusti korkattu. Sarjan avauskisa Arctic Lapland Ralli osoittautui jälleen yllätykselliseksi kuten niin monta kertaa aiemminkin. Ennakkoon monelle tuntui olevan "satavarmaa", ketkä kaikki kuljettajat kympin sakkiin sijoittuvat, mutta tulosluettelossa ei lopulta ollut yhtään muuta varmaa veikkausta kuin voittajan nimi.

Juha Salo teki Arctic Lapland Rallin voitollaan historiallisen tempun: neljäs voitto sivuaa Antero Laineen saavutusta. Ensi vuonna Salolla voi olla mahdollisuus vielä parantaa tätäkin saavutusta, kellään ei hallussaan viittä voittoa.

Paljon muutakin Tunturissa tapahtui. MM-sarjan tallikuljettajana Portugalista aloittava Norjan Andreas Mikkelsen oli hiomassa yhteistyötä uuden kartturinsa Mikko Markkulan kanssa. Kisan johtoasema vaihtui rengastöiden myötä ensin kahdeksanteen sijaan, mutta takaa-ajon jälkeen norjalainen nousi kakkoseksi asti.

Ari Vihavainen oli kisassa kolmas, mutta nappasi toiseksi korkeimmat SM-pisteet, kolmannet menivät Mikko Lehessaarelle. Mutta mitä tapahtui Joni Nikolle, Jussi Tiippanalle, Mattias Thermanille, Jukka Ketomäelle ja Jari Latvalle yms.? Entä Inessa Tushkanovalle? Se selviää MotorForumin rallilähetyksistä, jotka nähdään ensin torstaina 31.1. kello 21.00-21.30 Maxilta, sitten perjantaina 1.2. kello 18.15-18.55 Maxilta ja vielä lauantainakin 2.2. kello 12.35-13.05.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 75 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 63 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 47 pistettä EST (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 32 pistettä KoMoKe (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 29 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa