Facebook Twitter Email Pinterest

Ralliradio pitää Joensuussa kaikki ajan tasalla

06.03.2013 / Ralliradio pitää Joensuussa kaikki ajan tasalla

Oifm_logo.jpg

Ralli SM -sarjan talvikauden päätöstä, SM Itärallin kulkua seurataan tiiviisti myös Ralliradiossa Oifm 101,5 Mhz. Kiertävät "sorateiden sankarit" Juha Vänskä ja Petri Raatikainen seuraavat rallia reitin varrella sekä hakevat tuoreimmat kilpailijoiden ja myös katsojien kommentit tuoreeltaan.
"Tämä on meille tuttua puuhaa, sillä kolme vuotta sitten edellisessä SM-rallissa homma hoidettiin samalla porukalla. Nyt suunnittelimme aikataulut niin, ettei tarvitse liikaa kiirehtiä ralliyleisön joukossa yleisillä teillä", kertoo Juha Vänskä.

Rallin tunnelmaan virittäydytään jo kisaa edeltävänä päivänä, jolloin kilpailijat tutustuvat reittiin eli rallikielellä tekevät "nuotit".

"Tosiaan teemme raporttia ennakkotutustumisesta ja koetamme päästä myös kilpailijaparin kyytiin kuulemaan, miten "nuotit" todella tehdään. Kisapäivänä aloitamme ykköserikoiskokeen maalista, josta otamme kärjeltä tuoreimmat kommentit. Ja siitä siirrymme kätevästi kolmannen ek:n maaliin myös tekemään haastatteluja", lisää Petri Raatikainen.

Ensimmäisessä huollossa kilpailijoilla on selvä tuntuma siitä, miten kisa on alkanut ja myös sieltä raportit tulevat eetteriin.

"Tunnelmia haetaan myös ennen raviradan yleisö-ek:ta ja seuraavaksi ek:n 5 maalista. Toisen huollon jälkeen käymme sitten viimeisen erikoiskokeen maalissa, jolloin jo tiedämme, kuka on rallissa parhaiten onnistunut, ja myös ne vähemmän onnekkaat tilanteet", lisää Petri.

Studiossa lankoja pitää käsissään ja seuraa myös tulospalvelua Teemu Korpinurmi. Ralliviikolla ennakkojuttuja tarjoaa myös Iskelmä Rex 92,8 Mhz.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 18 pistettä SAU (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Patric Öhman 15 pistettä VihUA (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 12 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Reeta Hämäläinen 10 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa