Facebook Twitter Email Pinterest

Hannu's Rally Team porskuttaa edelleen

09.03.2013 / Hannu's Rally Team porskuttaa edelleen

p-akk-vihavainen.jpg

Ari Vihavainen toi tiimilleen lisää SM-pisteitä Itärallista.

SM1-luokan tiimien välisessä mestaruustaistelussa Hannu´s Rally Teamin kaksikko Juha Salo ja Ari Vihavainen keräsivät jälleen rutkasti pisteitä. Ei ole muilla ollut nokan koputtamista pistetaistossa tänä vuonna. Rovaniemeltä ja Mikkelistä tuli kaksoisvoitto, Joensuusta ei aivan. Rovaniemen Arctic Lapland Rallissa täydensi tiimin kolmas kuljettaja Mikko Lehessaari sijoittumalla kolmanneksi ennen muiden tiimien kuljettajia.

L.A.D.-Service on tiimiläisistä kakkosena, sen pistepottia kasvattivat tänään Joensuussa toiseksi ajanut Joni Nikko sekä Timo Kuivinen. Piste-eroa on kertynyt kolmen kisan aikana kuitenkin jo 87 pistettä, joten tekemistä loppukaudelle vielä riittää.

Printsport juhli tiimien kisassa viime vuonna, nyt lievestuorelainen tiimi on kolmantena, mutta eroa kakkossijaan on vain 16,5 pistettä. Printsportille pisteitä Itärallista toi vain Jari Kihlman.

Jan Dohmen Rally Team kilpailee vain hollantilaisen Kees Burgerin voimin. Pisteitä on kertynyt 37,5 pistettä. Suzor Rally Teamille tänään yhdeksän pistettä venäläinen Evgeny Cherkasov. Kokonaispistepotissa on 19 pistettä.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 18 pistettä SAU (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Patric Öhman 15 pistettä VihUA (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 12 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Reeta Hämäläinen 10 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa