Facebook Twitter Email Pinterest

Teemu Suninen F-cupista Ralli SM -sarjaan

20.12.2013 / Teemu Suninen F-cupista Ralli SM -sarjaan

Teemu Suninen 2013.jpg

Vasta 19-vuotias tuusulalainen Teemu Suninen on ehtinyt jo kaksi kautta ajaa F-cupin B-junioreissa napaten mestaruuden kumpanakin vuonna. Takavetoisella BMW:llä ajanut Suninen vaihtaa nyt kalustonsa etuvetoiseen Ford Fiesta R2 -autoon ja lähtee mittaamaan vauhtiaan SM-sarjalaisten joukkoon.

Suninen on autourheilussa jo "vanha konkari", sillä karting-vuosiltaan palkintokaapissa komeilee mm. EM-pronssi- ja SM-kultamitali monen muun arvokisapalkinnon kera. Ralliin siirryttyään Suninen ajoi myös Jussi Pinomäen Set Promotion -tiimissä rallicrossissa yhden EM-osakisavoiton luokassaan, ja valinta vuodeksi 2014 AKK:n Driver Academyn valmennusryhmään on kuin piste iin päälle matkalla kohti autourheilun huippua. Suninen onkin valmennusryhmässä ikään kuin "paluumuuttaja", sillä hän oli valmennettava jo kartingvuosinaan 13-vuotiaasta lähtien.

Uusi auto ja uusi SM-sarja tuonevat Suniselle uusia haasteita, joihin pyritään löytämään eväitä vastata jo valmennusryhmän leirillä pohjoisessa ennen kuin Ralli SM -sarja tosissaan starttaa Rovaniemellä tammikuun lopussa Arctic Lapland Rallin merkeissä. Ei varmastikaan tarvitse kummoinenkaan ennustajaeukko olla, jos veikkaa Sunisen olevan vahvasti R2-luokan kärkikahinoissa mukana.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa