Facebook Twitter Email Pinterest

Virolainen Karl Kruuda Ralli SM -sarjaan 2014

31.12.2013 / Virolainen Karl Kruuda Ralli SM -sarjaan 2014

Karl_Kruuda.jpg

Tänään, vuoden 2013 viimeisenä päivänä 21 vuotta täyttävä virolainen Karl Kruuda ajaa täyden kilpailukauden 2014 Ralli SM -sarjassa. Kruuda kilpailee Printsport Oy:n Ford Fiesta S2000 -autolla, jolla Esapekka Lappi ajoi mestaruuden 2012.

Nuoresta iästään huolimatta Karl Kruuda on kokenut ja varma kilpailija. Kruuda on ajanut yhteensä 59 kilpailua, joista maaliin 47:ssä. Kansainvälisistä kilpailuista Kruudalla on takana 22 MM-rallia ja kahdeksan IRC-osakilpailua.

Yhteistyötä Printsportin kanssa harjoiteltiin jo vuonna 2013 kahdessa kilpailussa: Tampereen Castrol SM -rallissa Kruuda oli toinen sekä Saarenmaa-rallissa kolmas.

Eero Räikkönen Printsport Oy:stä uskoo menestykseen.
"Kahden kilpailun aikana saimme hyvän pohjan yhteistyölle ja olemme todella innoissamme tästä projektista. Nuori ja menestyksen nälkäinen kuljettaja tuo aina koko teamiin lisää motivaatiota ja voitontahtoa."
-J.Kekoni

PS. Toistaiseksi Karl Kruudan nimi ei vielä ole rekisteröityneiden joukossa, sen sijaan ennen jouluaattoa listalle ilmaantuneiden 12 kuljettajan lisäksi sieltä löytyvät Ralli SM -sarjan tutut ja monivuotiset konkarit Kees Burger sekä Evgeny Cherkasov. Kumpikin Subarulla luokassa 2. Tuoreempi tuttavuus sen sijaan on vuonna 2013 rallin junioreiden SM-sarjan pronssimitalisti lahtelainen Joonas Keränen, joka ajaa Hondalla luokassa SM4.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 18 pistettä SAU (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Patric Öhman 15 pistettä VihUA (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 12 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Reeta Hämäläinen 10 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa