Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo uudella autolla Turun SM-ralliin

28.08.2014 / Juha Salo uudella autolla Turun SM-ralliin

Juha_Salo_2014.jpg

Ralli SM -sarja jatkuu viikonloppuna Turussa, jossa ajetaan kauden viides osakilpailu. Epäonnisen alkukauden jälkeen sarjapisteissä viidentenä oleva Juha Salo myi Lapuan rallin jälkeen pitkään palvelleen Mitsubishi Lancer EVO X R4 -autonsa. Kauden viimeisiin kilpailuihin Salo ja kartanlukija Marko Salminen osallistuvat kesän mittaan valmistuneella EVO IX-autolla.
- Takana on työntäyteinen kesä. Testit on ajettu ja palaset ovat pikkuhiljaa loksahtaneet kohdalleen ja keskittyminen itse kilpailuun alkanut, Juha sanoo.

Viimeksi Salo on kisannut SM-sarjassa Evo ysillä vuonna 2008, jolloin kausi päättyi mestaruuteen. Turussa ja Tampereella käytössä oleva auto on teknisesti lähes vastaavanlainen kuin kuuden vuoden takainen.
- Suurin muutos on se, että tämä auto on R4-kitin kevennysosien myötä hieman edellistä ysiä kevyempi.

Salo ja Salminen ajoivat viime viikonloppuna lähes yhden SM-rallin kisakilometrien verran testiä hakien säätöjä kohdalleen ja tuntumaa uuteen autoon.
- Suhteellisen äkkiä alkoi ajo tuntua kotoisalta, vaikka auto on käytökseltään erilainen kuin kymppi. Testien aikana tehdyillä jousitusmuutoksilla auton ajettavuus parani loppua kohden. Kyllä tällä hyvään kyytiin yltää, Juha kertoilee.

- Testivauhti oli positiivista eikä sen perusteella epäilytä yhtään lähteä viikonlopun kisaan, Marko tuumaa.

Turun kilpailu ajetaan kaksipäiväisenä. Perjantaina aloitetaan kolmella erikoiskokeella ja lauantaina jatketaan vielä viidellä pätkällä. Yhteensä ek-kilometrejä kertyy noin 96. Startti tapahtuu Turun kauppatorilta perjantaina klo 19:45. Sarjan nopeimpien kuljettajien lähtöä saa odotella lähes tunnin. Salo ja Salminen liimaavat tällä kertaa auton kylkiin numeron 42.
- Tämä lähtöpaikkajärjestely tuntuu erikoiselta. Sarjan nopeimmat autot pääsevät reitille vasta todella isoilla lähtönumeroilla, Salminen toteaa.

Voitto on Mitsubishi-autokunnan ainoa tavoite Turun kisaan.
- Odotan, että kärkeen pitäisi pystyä ajamaan. SM2-luokassa on kuitenkin monta hyvää kyytiä ajavaa kaveria, joten veikkaan tiukkaa ja mielenkiintoista kisaa. Uskon, että Turussa ollaan hyvin lähellä myös yleiskilpailun kärkeä, Juha ennakoi.
- Turun tiet taipuvat hyvin sekä autolle että miehistölle. Molemmilla on nälkää saada kisatavoite toteutettua, Marko jatkaa.

Viime vuoden kilpailu jäi Salolta ja Salmiselta kesken teknisiin ongelmiin heti ensimmäisen erikoiskokeen lähdössä.
- Se oli todella lyhyt kilpailu. Nyt on helppo laittaa paremmaksi jo sillä, että saa vaihdettua ykköspätkän startissa kakkoselle. Tällä kertaa pitää päästä reitti kunnialla läpi ja saada hyvä tulos, Juha kuittaa.
- Perjantain yöpätkät on hienoa ajaa ja lukea nuottia. Niillä saatetaan tehdä tänäkin vuonna ratkaisevia eroja, Marko päättää.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa