Facebook Twitter Email Pinterest

Kari Hämäläinen tyytyväinen kotikisan tulokseen

04.09.2014 / Kari Hämäläinen tyytyväinen kotikisan tulokseen

Kari Hämäläinen_01.JPG

Turun SM-ralli tarjosi onnistumisen hetkiä Kari Hämäläiselle. Naantalin Seudun UA:ta edustava kuljettaja päätti lähteä tavoittelemaan viiden nopeimman joukkoa kotikilpailussaan. Maalissa hän pääsi juhlimaan neljättä sijaa SM1-luokassa, mikä tyydytti koko tiimiä.

Voitto kirjattiin Hämäläisen Printsport-tiimikaverille, Viron huippukuskille Karl Kruudalle, joka nousi myös SM-sarjan kärkeen.

Hämäläinen ja kokenut kartanlukija Risto Pietiläinen olivat tehneet ennakkovalmistelut huolella, ja kaksikon vauhti Ford Fiesta S2000 -autolla oli rallin avauspäivänä luokan viidenteen sijaan oikeuttavalla tasolla.

- Ralliviikolla ajoimme onnistuneet testit, joten tuntuma autoon ja ajamiseen oli oikein hyvä. Avauspäivän pätkät ajettiin illan pimeydessä, joten se tietenkin lisäsi haasteita.

Toisen päivän aikana Hämäläisen sijoitus vaihteli sijoilla 4-5, mutta kahdeksan erikoiskokeen jälkeen hän saapui maaliin Turun Kauppatorille hienolla neljännellä sijalla.

- Erittäin hieno tulos, ja tunnelma oli rallin jälkeen korkealla. Täytyy myöntää, että kotiralli pistää jännittämään vähän tavallista enemmän, Hämäläinen kertasi.

- Kaikki meni kuitenkin lähes suunnitelmien mukaan, kun suuremmilta virheiltä ja ongelmiltakin vältyttiin. EK:lla 6 ajolinja liukui ojaan ja siellä möyrin yli 50 metrin matkan. Hyvin nelivetoinen ralliauto sieltä ojanreunalta selvisi ylös.

- Vielä viimeisellä erikoiskokeella osuin sisäkurvissa olleeseen kiveen. Siinä tilanteessa oli onnea, kun auto kesti iskun voiman ja pääsimme maaliin, Hämäläinen päätti tyytyväisenä.

Ralli SM -kauden viimeinen osakilpailu koittaa Tampereella 26.-27. syyskuuta.
Teksti ja kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa