Facebook Twitter Email Pinterest

Jaro Kinnunen hakee jälleen menestystä Ralli SM -sarjasta

21.01.2015 / Jaro Kinnunen hakee jälleen menestystä Ralli SM -sarjasta

SM3 Jaro Kinnunen.jpeg

Vuoden tauon jälkeen Jaro Kinnunen palaa Ralli SM -sarjaan ja sen kovatasoiseksi muodostuneeseen SM3-luokkaan. Sarjan avauskisa koittaa viikonloppuna Rovaniemellä kaksipäiväisen kilpailun myötä.

Espoolaiskuljettaja Kinnunen on menneinä vuosina viihtynyt mainiosti Arctic Lapland Rallin pitkässä ja vaativassa kilpailussa. Kaksi vuotta sitten hän sijoittui SM3-luokassa kolmannelle sijalle, jota tulosta lähdetään tänä vuonna kohentamaan.

Jarospeed-tiimi kilpaili viime kaudella Ranskassa hankkien kansainvälistä kokemusta Peugeot 208 Cupista. Nyt tiimin katse on taas suunnattu menestymään kotoisessa Ralli SM- sarjassa.

Jaro Kinnunen ja kartanlukija Mikael Korhonen ovat jo aloittaneet kauden avauskilpailun nuotitusjakson. Rovaniemen ympäristössä lumitilanne on ihanteellinen, joten kuljettajakaksikon tunnelmat ovat korkealla.

- Aina näin kauden kynnyksellä fiilikset ovat hyvät ja odottavat. Meillä on ollut onnistuneet ennakkotestit, jotka näyttivät kaluston ja renkaiden olevan huippukunnossa, Jaro toteaa.

- Menestystä saavuttaakseen täytyy tehdä töitä kaikilla osa-alueilla. Niinpä myös kuljettajan fyysisen kunnon eteen on nähty paljon vaivaa. Treenaamiseen on panostettu varsin kokonaisvaltaisesti.

Teksti ja kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa