Facebook Twitter Email Pinterest

Juho Hänninen

08.06.2006 / Juho Hänninen

Ison N-ryhmän SM-sarjaa johtava Juho Hänninen starttaa kesäkauden SM-ralliavaukseen luottavaisena. Kevättauon aikana 24-vuotias punkaharjulainen kävi kartanlukijansa Marko Sallisen kanssa voittamassa RRE:n Mitsubishilla N-ryhmän Tallinnassa ja Italian Sardiniassa. Lisäksi SM-kärkipari ehti kerätä ajokokemusta soralta rallin kaksinkertaisen maailmanmestarin ja AKK-Motorsportin valmentaja Risto Mannisenmäen valmennusleirillä, joka pidettiin viime viikolla Keski-Suomessa.

- Leirillä tosin ajoin Mitsubishin vanhempaa Evo6:ta, mutta pääasia oli, että ajokilometrejä syntyi. Tulevana lauantaina Waltikka-rallissa ajetaan täysin uutta reittiä, joten jokainen joutuu ajamaan erikoiskokeet puhtaasti nuotista ja se sopii minulle. Waltikka-rallissa on yleensä ajettu nopeita ja hyväkuntoisia teitä, joilta löytyy ylityksiä ja vaikeutta. Tulossa on vauhdikas rallilauantai, lähtönumerolla 5 reitille starttaava Hänninen povaa.

Vaikka Hänninen on voittanut N-ryhmän MM-tasolla jo kahdesti, SM-ryhmävoitto häneltä tämän kauden osalta vielä puuttuu.
- Tavoite on voittaa ja jatkaa kautta N-ryhmän SM-pistejohdossa. Eipä ykköstilan hankkiminen ole yhtään helpompaa kesällä kuin talvella, mutta ryhmävoittoa lähdemme hakemaan. Auto on iskussa, sillä RRE on huoltanut sen edellisen MM-startin jälkeen täydellisesti. Voiton ajaminen ei ole kuin äijistä itsestä kiinni, Hänninen sanoo.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa