Facebook Twitter Email Pinterest

Aki Teiskonen

03.07.2006 / Aki Teiskonen

N-ryhmän MM-sarjassa kilpaileva Aki Teiskonen osallistuu lauantaina 8.7. ajettavaan Kouvolan SM-ralliin. Hän ajaa rallin yhteistyökumppaninsa Erkki Koskelon A-ryhmän Mitsubishi Lancerilla.

- Olin kevään ajan mukana rakentamassa Koskelolle WRC-Escortia. Nyt Erkki ja Puustelli tarjoavat minulle vastapalveluksena mahdollisuuden osallistua yhteen SM-ralliin kunnon A-ryhmän pelillä, jotka ovat nopeimpia autoja rallin MM-sarjan ulkopuolella, Teiskonen kertoo yhteistyön taustoista.

Hän testaa autoa Laukaan maisemissa tosissaan ensi viikon alkupäivinä. Ensimmäiset tuntumat ärjystä menopellistä hän ehti hankkia jo ennen juhannusta.

- Se on hieno peli: 350 hevosvoimaa, isot jarrut ja vaihdelaatikko., Teiskonen kuvailee.

Hänen tavoitteenaan on olla Kouvolan rallissa "nopeimpien A-ryhmäläisten joukossa". Ralliin osallistumisen päätarkoitus on kuitenkin palvella menestystä N-ryhmän MM-sarjassa. Sarja palaa kesätauolta syyskuun alussa Japanissa.

- Japanissa nopeiden sorateiden niksit on syytä olla heti takaraivossa. Kouvola on erittäin hyvä paikka päästä vauhdin makuun ennen sitä, Teiskonen perustelee.

Ralliterveisin
Teiskosen tiedotus
Mikko Koponen
puh. (014) 443 3561 / 040 5751 576
e-mail: mikko.koponen@viestintakarityni.fi

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa