Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos

11.07.2006 / Joonas Lindroos

Joonas Lindroos ajoi SM O.K. Auto-rallissa lauantaina pienen n-ryhmän viidenneksi ja
Fiesta Cupin voittoon. Varsin kesäisissä olosuhteissa ajetussa kilpailussa riitti lämpöä.
Sen osoitti Sebastian Lindholmin autossa ollut 50 astetta näyttävä lämpömittari, jonka
asteikko ei riittänyt. Kuljettajien kolmikerrosajohaalari on myös mukavan lämmin
kesähelteillä ajettaessa.

Ensimmäisellä erikoiskokeella tuli kilpailun ainut lievä takaisku, kun vanne rikkoutui.
Onneksi se ei aiheuttanut suurempaa haittaa ja ilma pysyi renkaassa. Erikoiskokeen
jälkeen oli huolto, jossa alle saatiin taas ehjä rengas. Muut erikoiskokeet Joonas ja
kartanlukija Jouni Lampinen selvittivät ilman ongelmia. Sijoitus pysytteli n-ryhmässä 5.
sijan molemmin puolin koko kisan ajan.

Edelle ehtineistä kilpailijoista Riku Seppä ja Jari Luostarinen eivät aja SM-pisteistä. Näin
ollen Joonas kuittasi viidennellä sijallaan kolmanneksi korkeimmat 10 SM-pistettä. Nyt
hän johtaa pienessä n-ryhmässä 0,5 pisteellä toisena olevaa Ville Hautamäkeä.
Kaudesta on ajamatta kaksi osakilpailua ja tavoitteena on johtoaseman säilyttäminen.

Lisätietoja:
www.lindroosracing.com
info@lindroosracing.com

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa