Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos

11.09.2006 / Joonas Lindroos

Joonas Lindroosilla oli odotukset korkealla lähdettäessä Uudenkaupungin SM-ralliin. Hän
oli pienen n-ryhmän johdossa. Joonaksen ja kartturi Jouni Lampisen matka kuitenkin
keskeytyi tekniikan petettyä toisen erikoiskokeen lähtöön.

Ensimmäinen erikoiskoe käynnistyi erinomaisesti toiseksi nopeimmalla ajalla. Eroa
pohjiin ajaneeseen Rantaseen oli vain 3,3 sekuntia.
-Auto alkoi jo ykkösellä oireilla, kun vaihteet eivät aina menneet päälle. Siirtymän jälkeen kakkosen lähdössä autosta alkoi nousta savua, kertoo Joonas. Hänen avattuaan konepellin oli edessä julma näky: Moottorin korva oli katkennut ja moottori oli konehuoneessa aivan kallellaan. Hihnat ja hihnapyörät hinkkasivat auton rakenteisiin. Matkanteko oli keskeytettävä, koska tuollaista vikaa ei voi korjata tien päällä.

Karvas tappio tarkoittaa sitä, että sarjan johtoasema putoaa sijalukuun 4. Kauden
viimeisessä osakilpailussa Hyvinkäällä on jaossa korotetut pisteet. Siellä on vielä
mahdollisuudet pienen n-ryhmän SM-kultaan. Tällä kaudella Joonas ei enää osallistu
kilpailuihin Fiesta Trophy-sarjassa, vaan ajaa viimeisenkin kilpailun Civicillä.

www.lindroosracing.com

info@lindroosracing.com

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa