Facebook Twitter Email Pinterest

Tommi Järvisen tanssiaskel kohdallaan Turussa

25.08.2016 / Jani Salonen

SM3-luokassa kilpailevan Tommi Järvisen sijoitus Turun SM-rallissa täytti odotukset niin miehen itsensä kuin tiiminkin osalta.  Edellisen vuoden kolmas sija kirkastui palkintopallin toiseksi korkeimpaan korokkeeseen ja nauttiminen kilvanajosta sujui ilman turhia paineita.

- Löysättiin vannetta pään ympärillä pari astetta ja valssikuviolla mentiin; me viemme ja te nautitte. Sai kerrankin painaa tossua pohjaan sielunsa kyllyydestä. Se on harvinaista herkkua. Toki pari mutkaa reitille olisi voinut mahduttaa enemmän, se olisi varmasti muuttanut taistelua edullisemmaksi kannaltamme. Tulevaisuuden tähti pääsi nyt kipittämään edellä hieman vauhdikkaammin. Mutta muutetaan asetelma Tampereella, siellä Nordgren voi sitten vuorostaan pohtia miten vastaisi vauhtiin.  

Järvisen itseluottamus näyttää palanneen Turussa otsalohkon paremmalle puolelle. Mies nauttii nuorempiensa haastamisesta ja kertoo hymyssä suin kuinka suureen rooliin nostaa näiden selättämisen.

- Motivaatio pysyy terävänä, kun kykenee vastaamaan tällä tasolla nuorten herrojen vauhtiin. En juurikaan ehdi treenaamaan saati testikilometrejä ajamaan, joten pienellä puristuksella muutetaan nämä kakkossijat piirun verran ylemmäksi.

Seuraavassa osakilpailussa Tampereella Järvinen nauttii ennakkosuosikin asemaa, sieltä taskussa on jo voitto SM3-luokassa. Kotikisan etuja mies ei kuitenkaan myönnä omaavan, vaan kokee lähtevänsä reitille samalta viivalta muiden kanssa. Jos jostain etua pitää hakea, niin se löytyy tien luonteesta. Huippunopeudet automerkkien välillä tasoittuvat. Humoristiseen tyyliinsä Järvinen aikoo kuitenkin yhden asian muuttaa kauden päättävään osakilpailuun, tällä kertaa evääksi varataan laatikollinen mustaa makkaraa ja puolukkahilloa.

- Ohrapuuroa en suosittele kenellekään, se on nyt kokeiltu. Se ei vauhtia paranna.

Kuva: Jani Salonen

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 159 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 114 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 97 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Jari Liiten / Per Almkvist 64 pistettä S (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 61 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Mikkeli Ralli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Riihimäki Ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylän Kesäralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoo Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa