Facebook Twitter Email Pinterest

Jani Luhtaniemen kisa päättyi ulosajoon

26.09.2016 / Anu Haapalainen

Tuusulalaisen Jani Luhtaniemen hyvin alkanut Pirelli Ralli loppui lauantaina lyhyeen, jo neljännelle erikoiskokeelle.

- Ihan oma ajovirhe se oli. Ahnehdin vähän liikaa kurvissa, ja kun matkalle sattui vielä kivi, niin se oli sitten menoa, kertasi Luhtaniemi tapahtumia.

Tampereella ajettu Ralli SM -sarjan finaaliosakilpailu oli 19-vuotiaan Jani Luhtaniemen ja kartturi Juha-Pekka Jauhiaisen ensimmäinen kilpailu SM3-luokassa. Ennen keskeytystään Luhtaniemi oli hienosti luokassaan kuudentena. Tavoitteeksi asetettu sijoitus viiden sakissa oli ainoastaan muutaman sekunnin päässä.

- Kolme ajettua pätkää osoitti, että vauhti riittää ihan hyvin SM3-luokassa. Vaikka nyt kävi näin, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti ensi kautta.

Kuva: Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 159 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 114 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 97 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Jari Liiten / Per Almkvist 64 pistettä S (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 61 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Mikkeli Ralli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Riihimäki Ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylän Kesäralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoo Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa