Facebook Twitter Email Pinterest

Jaro Kinnunen odottaa hyvää rallia Mikkelissä

16.02.2017 / Jarno Saari

Ralli SM -kausi käynnistyi Jaro Kinnusen ja Jarospeed-tiimin osalta tammikuussa epäonnisesti, mutta nyt katseet on suunnattu ensi viikonloppuna Mikkelissä ajettavaan sarjan toiseen osakilpailuun.
 
Vaakuna-rallista on odotettavissa varsin mielenkiintoinen jokaisen eri luokan osalta. Jaro Kinnunen kilpailee tutulla Hondallaan SM4-luokassa.
 
- Viime viikonloppuna käytiin kokeilemassa, että kaikki toimii. Testeissä keli oli hyvä ja pätkäkin oikein loistava, joten kuskille tuli hyvä mieli, kertaili Kinnunen fiiliksiään.
 
- Toivottavasti keli olisi vähän pakkasella, eikä pätkät menisi huonoksi, koska lähtönumeromme on niin suuri (64). Harmittava juttu se talven lähtöjärjestys SM-sarjassa, kun 2wd-luokat lähtevät jokaisessa talvikisassa kaikkien nelivetoisten jälkeen. Tunnetusti kaksivetoiset autot syövät vetäviä pyöriä nelivetoisia enemmän, ja se lisää kustannuksia.
 
- Mikkelissä on aina ollut hienot erikoiskokeet ja muutenkin hyvin järjestetty kisa. Viime vuonna en päässyt tätä kisaa ajamaan, mutta muuten olen Mikkelissä ajanut useampaan kertaan ja aina niillä teillä viihtynyt.
 
- Tavoite on lähteä ajamaan hyvää vauhtia ilman paineita. Teknisiä ongelmia ollaan kohdattu aika paljon, mutta toivottavasti ne olisivat nyt vihdoin ja viimein selätetty. Hauskaa lähdetään taas pitämään, Jaro päätti.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa