Facebook Twitter Email Pinterest

Hatakka menetti tukun SM-pisteitä pieneen virheeseen

15.03.2017 / Jarno Saari

Tommi Hatakka oli viime viikonlopun Tahko SM-rallissa menossa kovaa vauhtia kohti alkukauden parasta sijoitustaan, mutta viimeisen erikoiskokeen ongelmat pudottivat imatralaisen osakkeita.
 
Hallussa ollut SM3-luokan viides sija vaihtui yhdeksänteen, joten luonnollisesti Hatakka ja kartanlukija Henri Arpiainen olivat pettyneitä lopputulokseen.
 
- Auton kanssa oli pientä ongelmaa, mutta suurin syy löytyy peiliin katsomalla. Ajoin yhden risteyksen pitkäksi ja siinä peruutellessa hukkui paljon aikaa, kertoi pohja-ajalle 55 sekuntia hävinnyt Hatakka.
 
- Lopussa autoon iski joku sähkövika, jonka vuoksi moottorin kulkupuoli ei ollut parhaimmillaan. Sekin vaikutti tulokseen, sillä kuudes sija ei jäänyt kauaksi.
 
Uuden Opel Adam R2-auton kilpailukyky ei ole ollut Hatakan odotusten mukaan kärjen tasolla kuin muutaman kerran. Välähdys paremmasta vauhdista nähtiin Tahko-rallin EK3:lla, jossa tuloksena oli kolmas sija ja vain 0,7 sekuntia pohja-ajasta.
 
- Ajollisesti tämä oli parempi meille, jos verrataan edelliseen Mikkelin osakilpailuun. Yksi virhe vaan pudotti sijoituksen harmillisen kauaksi, summasi Hatakka.
 
Nyt edessä on kotimaan rallien osalta kevättauko. SM-sarja jatkuu Riihimäellä 19.-20. toukokuuta.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa