Facebook Twitter Email Pinterest

Kiviniemi keskeytti toiselta tilalta Riihimäen SM-rallissa

21.05.2017 / Vesa Rauhala

Ei vain vieläkään ota onnistuakseen Kristian Kiviniemen ja Matti Kankaan urakka rallin SM-sarjassa. SM Riihimäki-rallissa pari oli neljän erikoiskokeen jälkeen SM2-luokan toisena, mutta Mitsubishin tekniset ongelmat pakottivat keskeytämään kuudennella erikoiskokeella.

- Ajolinjalla oli kivi, johon tukivarsi osui. Tietä pitkin tultiin, mutta tulikohan osalle kilometrit täyteen? Tukivarsi meni mutkalle, eikä jatkaminen ollut mahdollista, Kiviniemi totesi.

- Mitsubishi muuten toimi moitteettomasti ja olen vauhtiimme tyytyväisiä. Kouvolassa 10.6. on uusi mahdollisuus. Haemme autoon vielä muutamia parannuksia ennen sitä, Parkanon Urheiluautoilijoita edustava Kiviniemi jatkoi. 

Seinäjoella asuva Kiviniemi lähtee pika-aikataululla ensi lauantaina Hyvinkäällä ajettavaan rallicrossin SM-kilpailuun.

- Tuli mahdollisuus ajaa uudessa RX Academy -luokassa ainakin tämä yksi kilpailu. Kyseessä on luokka, missä ajetaan samanlaisilla Renault-autoilla. Kuljettajia on myös ulkomailta. Tartuin tilaisuuteen saman puhelun aikana, Kiviniemi innostuu.

Kuva: Marko Kyöstilä

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa