Facebook Twitter Email Pinterest

Pietarinen voitti Arctic Lapland Rallyn - Asunmaa keskeytti viimeisellä erikoiskokeella

27.01.2018 / Sami Kolsi

Eerik Pietarinen on voittanut Rovaniemellä ajetun rallin SM-sarjan avausosakilpailun Arctic Lapland Rallyn. 24-vuotias tuusulalainen ajoi voittoon lopulta reilusti yli kahden minuutin erolla.

Pietarisen ja kartanlukija Juhana Raitasen ylivoimaisesta vauhdista kertoo se, että hän ajoi pohja-ajan yhdeksälle erikoiskokeelle yhdestätoista.

- Ralli meni hyvin. Saatiin puhdas ja ongelmaton suoritus kumpanakin kisapäivänä. Taso varmasti vain kovenee seuraavassa rallissa Mikkelissä, kun vastassa ovat Jari Ketomaa ja Kalle Rovanperä, joten täysillä pitää sielläkin mennä, Pietarinen tunnelmoi rallin maalissa.

Nyt tulleen voiton myötä Pietarinen teki Tunturirallin historiaa, sillä hänestä tuli 53-vuotiaan legendaarisen kilpailun kautta aikojen kolmanneksi nuorin yleiskilpailun voittaja. Tilastossa Pietarinen ohitti Tommi Mäkisen, joka voittaessaan vuonna 1989 oli vajaan vuoden vanhempi kuin Pietarinen on nyt. Kaikkien aikojen nuorin Tunturirallin voittaja on Esapekka Lappi, joka vuonna 2012 voittaessaan oli 21-vuotias.

Pietarisen voitto ei ollut oikeastaan missään vaiheessa uhattuna, mutta muiden sijoitusten osalta draamaa riitti aivan loppuun asti. Yksi viimeisen, lähes 49-kilometrisen Ristilammen erikoiskokeen uhreista oli hallitseva Suomen mestari Teemu Asunmaa, joka ajoi ulos ja joutui keskeyttämään.

- Se oli sellainen oikealle kääntyvä kurvi ja se oli tiukempi kuin mitä me oltiin nuottiin merkattu. Tämä on rallia, Asunmaa totesi keskeytyksestään.

Tuloksia, Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 27.1.2018
1. Eerik Pietarinen 2.08.48,3
2. Emil Lindholm + 2.25,4
3. Takamoto Katsuta + 2.36,2
4. Jukka Ketomäki + 2.41,9
5. Marko Mänty + 3.09,3

Kuva: AKK/Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 33 pistettä SAU (Rally2)
3. Tuukka Kauppinen / Topi Luhtinen 18 pistettä HuuhaUA (Rally2)
4. Benjamin Korhola / Patric Öhman 15 pistettä VihUA (Rally2)
5. Takumi Matsushita / Pekka Kelander 14 pistettä JPN (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa