Facebook Twitter Email Pinterest

Hautamäki jatkaa SM2-luokan kolmannella tilalla

18.06.2018 / Vesa Rauhala

Järviseudun Urheiluautoilijoita edustava Ville Hautamäki ajoi SM Pohjanmaa rallissa SM2-luokan kolmanneksi. Se tarkoittaa, että alajärveläinen jatkaa luokan kolmannella tilalla pistetilanteessa, kun kaksi osakilpailua on ajamatta.

- Lauantain kaksi ensimmäistä erikoiskoetta ei ollut ajollisesti hyvää tekemistä minulta, mutta loput neljä meni kohtuullisen hyvin. Tiedämme auton kilpailukyvyn, joten onhan tämä on hyvä tilanne kuitenkin, Hautamäki totesi. 

Lämmin keli ja Pohjanmaan paikoin nopeat tiet eivät olleet Hautamäelle ongelma.

- Kyllä edellisessä Kouvolan osakilpailussa renkaat olivat kovemmalla. Kotikenttä etua ei Laihian suunnassa olleesta reitistä ollut, joten tehtiin parhaamme, kuten muissakin SM-ralleissa, Hautamäki jatkoi. SM2-luokan tilanne muuttui viimeisellä erikoiskokeella, kun Jarkko Nikara kärsi rengasrikon ja oli lopulta neljäs. Voittoon ajoi Hautamäen tapaan Subarulla ajanut Joonas Tokee, josta 1,5 sekuntia jäi Esa Ruotsalainen. Hautamäen ero Tokeeseen on 26 sekuntia. 

SM2-luokan pistetilanne 5/7 osakilpailun jälkeen: 1: Joonas Tokee 83. 2. Esa Ruotsalainen 82. 3. Ville Hautamäki 75. 4. Henrik Pietarinen 68. 5. Jarkko Nikara 37.

Kuva: Vesa Rauhala

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 33 pistettä SAU (Rally2)
3. Tuukka Kauppinen / Topi Luhtinen 18 pistettä HuuhaUA (Rally2)
4. Benjamin Korhola / Patric Öhman 15 pistettä VihUA (Rally2)
5. Takumi Matsushita / Pekka Kelander 14 pistettä JPN (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa