Facebook Twitter Email Pinterest

Esa Ruotsalaisella jännät asetelmat mestaruuskamppailussa

28.09.2018 / Jarno Saari

Ralli SM -sarjan viimeinen osakilpailu SM TeijoTalot-ralli ratkaisee huipputasaisen SM2-luokan mestaruuden ja mitaleiden kohtalon. Luokassa on sikäli harvinainen tilanne, että vielä neljällä kuljettajalla on mahdollisuudet SM-titteliin.
 
Esa Ruotsalainen on ajanut hyvän kauden, ja Saarijärven mies pääsee starttaamaan Mitsubishi Lancer Evo9 -mallilla päätöskilpailuun 
pistejohtajana.
 
Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen ovat parhaillaan rallin nuotitusjaksolla, jonka jälkeen kaksipäiväinen kilpailu starttaa perjantai-illan pimeydessä klo 19.01.
 
- Meillä on takana hyvät treenit, kun päästiin kokeilemaan vähän uusia juttuja. Pitkästä aikaa totuteltiin myös pimeässä ajamiseen, sillä lisävaloilla on viimeksi ajettu talvella, kaksikko huomautti.
 
- Positiivisilla fiiliksillä lähdettiin Turun suuntaan, sillä rallina tämä on ollut meille aina hyvä. Kylmä keli aiheuttaa nyt omat haasteensa 
rengasvalintaan.
 
- Pistetaulukon kolmen kärki on tiukassa nipussa, joten tosi jännät ovat asetelmat. Pelin henki on käytännössä se, että kolmen kärjestä mestaruuden vie se, joka on muita ennen maalissa, Esa Ruotsalainen laski.
 
Perjantai-illan kolmen erikoiskokeen jälkeen koittaa yötauko, ja lauantaina on luvassa vielä viisi sorapätkää. Kilpailu päättyy klo 16.00 alkavaan Maaliriehaan Salon Astrum-Keskuksessa.
 
SM2-luokan pisteet 6/7 osakilpailun jälkeen:
 
1. Esa Ruotsalainen 97
2. Henrik Pietarinen 93
3. Joonas Tokee  91
4. Ville Hautamäki 77
5. Jarkko Nikara 55
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 33 pistettä SAU (Rally2)
3. Tuukka Kauppinen / Topi Luhtinen 18 pistettä HuuhaUA (Rally2)
4. Benjamin Korhola / Patric Öhman 15 pistettä VihUA (Rally2)
5. Takumi Matsushita / Pekka Kelander 14 pistettä JPN (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa