Facebook Twitter Email Pinterest

Hautamäen kokemus puhui rallin SM-sarjassa

01.10.2018 / Vesa Rauhala

Salon seudulla ajetussa kauden viimeisessä rallin SM-osakilpailussa Subaru Impreza WRX STi:llä kilpaileva Alajärveläinen Ville Hautamäki ajoi kartturinsa Enni Mälkösen kanssa SM2-luokassa kolmanneksi. Samalla Hautamäki varmisti kuljettajien SM-pronssia, mitali on hänen uransa 12.

- Tavoite kauden päätökseen oli, että mitalista ajetaan. Kilpakumppani Esa Ruotsalaisen keskeytys edesauttoi meidän mahdollisuuksia. Tosin meilläkin oli vaikeuksia, mutta nyt onnetarkin oli puolellamme. Vauhti luokassamme on ollut todella kovaa, joten tällä kaudella pronssiinkin täytyy olla tyytyväinen, Järviseudun Urheiluautoilijoita edustava Hautamäki tilitti.

Hautamäki ajoi perjantaina ja lauantaina ajetussa kahdeksan erikoiskokeen rallissa kolmanneksi. Eroa mestaruuteen ajaneeseen Henrik Pietariseen tuli minuutti ja 33 sekuntia. Joonas Tokee oli 43,3 sekuntia Hautamäkeä edellä.

- Perjantain toisella erikoiskokeella pimeällä autosta sammuivat mystisesti lisävalot ja Lauantaina viidennellä erikoiskokeella ajoimme ulos, mutta selvisimme tilanteesta pienillä vaurioilla ja aika menetyksellä. Nyt oli myös onnea mukana ja pääsimme jatkamaan, Hautamäki kuvaili ongelmia kilpailun aikana.

Hän toteaa kauden jälkeen, miten kilpailu SM2-luokassa on koventunut.

- Kyllä nyt ajetaan luokassamme kovempaa kuin parina aikaisempana vuotena, mitä olen Subarulla kilpaillut. N-ryhmän Subarulla on tosissaan tekemistä R4-autojen kanssa, Hautamäki valottaa.

Hän on kiitollinen miten moni taho on taas mahdollistanut koko kauden ajamisen.

- Iso kiitos kartanlukija Enni Mälköselle, huoltoporukalle ja tietenkin yhteistyökumppaneille. Yhdessähän me saavutettiin SM-pronssia, Hautamäki tiivistää.

Kuva: Seppo Salminen

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 33 pistettä SAU (Rally2)
3. Tuukka Kauppinen / Topi Luhtinen 18 pistettä HuuhaUA (Rally2)
4. Benjamin Korhola / Patric Öhman 15 pistettä VihUA (Rally2)
5. Takumi Matsushita / Pekka Kelander 14 pistettä JPN (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa