Facebook Twitter Email Pinterest

Esa Ruotsalainen uusin eväin Ralli SM-sarjaan

02.01.2020 / Jarno Saari

Uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden rallikaudella 2019 saavuttanut Esa Ruotsalainen lähtee uudella kilpailukalustolla kohti tulevan kauden uusia haasteita.
 
Saarijärven UA:n kuski ehti urallaan ajaa kolme kertaa SM-hopealle, kunnes mitalin väri kirkastui kultaiseksi SM2-luokassa. Mestaruusauto Mitsubishi Lancer on jo siirtynyt toiseen rallitiimiin, joten uutta kalustoa oli hankittava tilalle.
 
Ruotsalaisen tiimissä panokset kasvavat, kun kilpuriksi on hankittu Skoda Fabia R5 -auto, jolla kilpaillaan SM1-luokassa. Kyseinen automalli on ollut viimeisen kolmen vuoden ajan kaikkein menestyksekkäin sekä kotoisessa SM-sarjassa että maailmalla.
 
Ruotsalaisella on nyt takana kaksi testijaksoa Skodan R5 -autolla.
 
- Valmistautuminen kauteen on ollut käynnissä jo pitkään ja vaatinut hurjasti töitä. Nyt paketti on kasassa ja fiilis on tosi hyvä. Testeissä auto on yllättänyt potentiaalillaan, Ruotsalainen myönsi.
 
- Uusi auto vaatii erilaisen ajotyylin. Skoda on niin herkkä moottoriltaan, ohjaukseltaan ja jarruiltaan, että itselleni ominainen hieman raju ajotyyli vaatii siistimistä ja rauhallisempaa tekemistä.
 
- Edellisessä N-ryhmän autossa kaikessa oli pieni viive, mutta R5:lla ajaminen vanhalla tyylillä menee helposti kulmikkaaksi ja paiskomiseksi. Yritetään treenata ennen kauden alkua ja keskittyä omaan tekemiseen, niin eiköhän siitä vielä hyvä tule, Esa päätti.
 
Esa Ruotsalainen vastaanottaa SM-kultamitalinsa AKK:n mitaligaalassa tammikuun toisena viikonvaihteena. Sen jälkeen matka suuntautuu kohti Rovaniemeä ja SM-sarjan avauskisaa. Arctic Lapland Ralli alkaa perjantaina 17.1. ja kaksipäiväinen kilpailu päättyy lauantai-iltana Rovaniemen keskustaan.
 
Kuva: Pasi Piesanen

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa