Facebook Twitter Email Pinterest

Porvoon Autopalvelu taistelee tiimimestaruudesta

14.01.2020 / Porvoon Autopalvelu tiedotus

Ralliautoilun suomenmestaruussarja alkaa Perjantaina Rovaniemellä. Sarjan avaus on perinteiseen tapaan legendaarinen Arctic Lapland Rally. 

Neljässä luokassa ajettavan kuljettajien ja kartanlukijoiden mestaruuden lisäksi rallissa ajetaan myös tiimien mestaruudesta. Tiimimestaruudesta kilpaillaan kahden autokunnan joukkueilla. Kilpailijoiden saavuttamat henkilökohtaiset pisteet lasketaan yhteen tiimin hyväksi. 

Yksi tiimeistä on Porvoon Autopalvelu. Sen väreissä ajavat hallitseva SM3-luokan suomenmestari Sami Pajari ja SM2-luokan hopeamitalisti Ville Hautamäki

- Ajatus siitä, että Porvoon Autopalvelu lähtisi kamppailemaan Rallin SM-sarjan tiimimestaruudesta syntyi käytännössä loppuvuodesta 2019. Kun en enää itse aja, halusin jollain tavalla kuitenkin olla mukana kilpailujännityksessä ja rallin SM-sarjassa. Ralli on lähellä sydäntä ja koska moni kuljettaja on lähestynyt meitä etsiessään tukijaa, koen, että on hienoa olla lajissa mukana tällä tavalla. Lisäksi uskon, että tätä kautta saamme yrityksenä enemmän näkyvyyttä, Porvoon Autopalvelun toimitusjohtaja Tomi Vilenius toteaa.

Porvoon Autopalvelu joka on osa Suomen Autopalvelu Yhtiöt Oy konsernia on 33 henkeä työllistävä monipuolinen täyden palvelun autotalo jonka toimintaan kuuluvat automyynti, korjaamo ja huoltotoiminta, kolarikorjaukset, maalaukset sekä katsastuspalvelut.

- Tiimimestaruussarjaan osallistuminen avaa mahdollisuuden tukea kiinnostavia kuljettajia. Toivottavasti me toimimme tässä muiden yritysten innoittajana, Vilenius hymyilee. 

- Olemme tosissamme liikkeellä ja tavoitteena on myös menestyä tässä sarjassa. Saimme ennen kautta mukavasti neuvottelut kuljettajista käyntiin ja lopputulos oli se, että tiimissämme ajaa kaksi huippunopeaa kuljettajaa. Sami Pajari on nuori ja nälkäinen tuleva rallimaailman tähti ja Ville Hautamäki on aina nopea ja varma konkarikuljettaja. Olen todella iloinen, että saimme kuljettajiksemme juuri heidät, Vilenius myhäilee. 

Arctic Lapland rallissa ajaa Porvoon Autopalvelun ilmoittamana myös kaksi muuta kilpailijaa. Jari Rajala kilpailee SM1- ja Jussi Lindberg SM2-luokassa. 

- Rallin SM-sarja näyttää lähtölistan perusteella todella kovatasoiselta joka luokassa. Tästä tulee hieno rallikausi. Ehkä yksi parhaista sarjan historiassa, Vilenius pohtii. 

Vuosikausia rallin SM-sarjaa ajanut Ville Hautamäki edustaa Porvoon Autopalvelua tiimimestaruussarjassa todella motivoituneena. 

- Ihan hyvä fiilis tuli itselle, että otetaan yhteyttä ja ehdotetaan jotain tällaista. Pääsimme Tomin kanssa nopeasti asioista yhteisymmärrykseen. Ollaan tunnettu jo vuosikaudet, joten sen puoleen oli helppoa aloittaa yhteistyö, Hautamäki sanoo. 

Hautamäki on itse asiassa jo tiimisarjan konkari. Viime kaudella hän juhli tiimien SM-kultaa.

- Ajoin Printsportin tiimissä viime vuonna ja heidän riveissään mestaruuskin tuli, nyt sitten hypättiin mukaan kokonaan uuteen juttuun. Toivottavasti pystyn lunastamaan odotukset, vaikka en mitään paineita ota tästä, enkä liioin henkilökohtaisesta mestaruudestakaan. Mutta parhaamme tehdään. Kovat vastukset on joka tiimistä. Vastassa on meidänkin luokassa kovia kavereita, jotka onnistuessaan menevät todella kovaa, Hautamäki arvioi. 

www.porvoonautopalvelu.fi

Kuva: Porvoon Autopalvelu tiedotus

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa