Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Huttuselle uran ensimmäinen asfalttirallin voitto

09.08.2020 / Jari Huttunen Racing -tiedotus

Lauantaina päättynyt Puolan mestaruussarjaan kuuluva Rzeszowski-ralli sujui suomalaiskomennossa, kun Kiuruveden Jari Huttunen nappasi kisan voiton. Puolalaisen B2Rallyn Hyundai i20 R5-autolla kilpaileva Huttunen voitti kartanlukijansa Mikko Lukan kanssa kisan 8,6 sekunnin erolla isäntämaan Skoda-kuljettaja Grzegorz Grzybiin. Kisan kolmanneksi ajoi Hyundailla kilpaileva Puolan Marcin Słobodzian, joka hävisi Huttuselle 53,7 sekuntia. 

26-vuotias Jari Huttunen on ralliuransa aikana napsinut useita luokkavoittoja asfaltilta, mutta Rzeszowski-rallin voitto oli ensimmäinen yleiskilpailun voitto kestopäällysteellä ajetusta rallista, joten mies oli maalissa tyytyväinen. 

- Tulos on hyvä, vaikka ajo oli välillä vähän tahmeaa. Paikallisten kuljettajien vauhti oli kotimaisemissa odotetusti ihan hyvällä tasolla hiukan samoin kuin vaikkapa kotoisessa rallin SM-sarjassa. Kovaa sielläkin saa mennä, jos tulee sinne ulkomailta ajamaan. 

Huttunen aloitti yhdeksän erikoiskokeen mittaisen rallin ajamalla kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle kolmanneksi nopeimmat ajat ja oli ensimmäisellä tauolla toisena, 15,9 sekuntia kisaa johtanutta Grzybiä perässä. Vauhtia verotti ensimmäisillä erikoiskokeilla reistaillut turbon pop off -venttiili, joka saatiin huollossa kuntoon.

Kolmannelle ja neljännelle erikoiskokeelle Huttunen ajoi pohjat ja nousi kisan kärkeen ennen perjantain päätöserikoiskoetta. Se oli lyhyt kaupunkipätkä, jossa Huttunen sai viiden sekunnin aikasakon osuttuaan reittimerkkinä olleeseen kartioon. Aikarangaistuksen myötä hän putosi kisan toiseksi, neljän sekunnin päähän johtoon palanneesta Grzegorz Grzybistä. 

- Pop off -venttiilin temppuilu korjaantui ensimmäisessä huollossa, mutta kartioon osuminen oli vähän mystinen juttu. Emme sitä itse noteeranneet. Lauantaille jäi vähän kirittävää, suuria riskejä ei otettu vaan yritettiin tulla ehjästi. 

Lauantaina Rzeszowski-rallissa ajettiin neljä erikoiskoetta ja Huttunen lähti ajamaan kärkipaikkaa takaa. Kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella hän nousi 2,6 sekunnin päähän kärjestä ja käänsi rallin itselleen kolmannella erikoiskokeella kellottaen sinne selvän 9,8 sekunnin pohja-ajan. Maalissa hän pääsi juhlimaan voittoa 8,6 sekunnin turvin. 

- Asfalttivauhti alkaa olla ihan hyvällä tasolla kesän kisojen myötä. Tässä kisassa reitti oli mielestäni haastava, sillä tien pito vaihteli koko ajan ja sen kanssa piti olla tarkkana. Muutenkin pätkät olivat hiukan luonteettomia ajettavia. On mukava päästä parin viikon päästä Louna-Eesti rallissa jälleen myös soralle pitkän tauon jälkeen. 

Jari Huttusen ja Mikko Lukan kilpailukausi jatkuu 22.-23.8. ajettavalla Louna-Eesti rallilla sekä 4.-6.9. kilpailtavalla Viron MM-ralli. Louna-Eesti rallissa hän ajaa Hyundain tehdastiimin R5-autolla ja MM-rallissa jälleen B2Rallyn autolla.

Lopputulokset Rzeszowski-ralli 2020, top 5

1 Jari Huttunen - Mikko Lukka, FIN, Hyundai i20 R5, 1:13:50.7
2 Grzegorz Grzyb - Michał Poradzisz, POL, Skoda Fabia R5 Rally2 evo +8.6
3 Marcin Słobodzian - Robert Hundla, POL, Hyundai i20 R5 +53.7
4 Martin Koci - Imrich Ferencz, CZE, Skoda Fabia Rally2 evo +1:38.8
5 Łukasz Byśkiniewicz - Zbigniew Cieślar, POL, Hyundai i20 R5 +1:51.9

Lisätietoja:
Jari Huttunen, p. 044 970 5538

www.jarihuttunenracing.fi
www.facebook.com/JariHuttunenRacing
www.twitter.com/HuttunenRacing

Kuva: RSMP.pl

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa