Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Lindberg pistejohdossa Ralli SM -kauden kahteen viimeiseen osakilpailuun

04.09.2020 / Taneli Niinimäki / Jussi Lindbergin tiedotus

Rallin SM-sarja palaa tulevana viikonloppuna hieman normaalia pidemmäksi venähtäneeltä kesätauolta, kun kauden toiseksi viimeinen osakilpailu kurvaillaan Kouvolan SM O.K. Auto-rallissa.
 
Sipoon Autokerhon Jussi Lindberg oli kartanlukijansa Tuuka Tyyskän kanssa erinomaisessa iskussa talvikaudella. Kolmen osakilpailun jälkeen hallussa on SM2-luokan kärkipaikka.
 
Porvoolaiskuskin edellisestä kilpailusta on jo ehtinyt vierähtää yli puoli vuotta, mutta ajotuntumaa on hiottu kuntoon kilpailua edeltävissä ennakkotesteissä.
 
- Yhdet testit ehdittiin ajamaan viime viikolla ja auto tuntui hyvältä. Toki kun kilpakumppaneiden valmistautumista katsoo, olisi pitänyt ajaa viikon verran testiä, Lindberg naurahtaa.
 
Kauden kahteen viimeiseen osakilpailuun startataan SM2-luokan osalta erittäin mielenkiintoisista asetelmista. Lindberg pitää hallussaan kärkipaikkaa, mutta ainoastaan kolmen pisteen päässä vaanii moninkertainen SM-mitalisti Ville Hautamäki. Myös kärkikaksikon takana on tasaista, sillä Anssi Rytkönen, Riku Tahko ja Jaro Kinnunen ovat kaikki vielä vahvasti mukana mestaruustaistelussa.
 
- Piikkipaikalta jatketaan kautta, mutta luokan viiden kärki on niin tasainen, että mitään ei ole vielä saavutettu. Molemmissa kisoissa on odotettavissa tiukat kahinat, jotka sitten ratkaisee kärjen järjestyksen. Kouvolan ja Pohjanmaan kisoista olen tykännyt aina, hienoja teitä on luvassa.
 
Jännittävistä lähtökohdista huolimatta Lindberg ei aio ottaa paineita loppukauteen.
 
- Kyllä tässä oppipoikina ilman paineita lähdetään ajamaan. Vastassa on kuitenkin noin 20 eri väristä SM-mitalia, Lindberg virnistää.
 
SM O.K. Auto-rallissa on luvassa seitsemän erikoiskoetta ja yhteensä 106 ek-kilometriä. Nuotitus sekä shakedown ajetaan perjantain aikana ja itse ralli polkaistaan käyntiin lauantaina aamupäivällä. 
 
Kuva: Jonne Lantiainen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa