Pohjanmaa Ralli tekee hyvää - nuorisopsykiatrinen asumiskoti Puro kutsuttiin SM-ralliin
Rallin SM-kauden finaalikilpailu Pohjanmaa Ralli ajetaan 25.-26. syyskuuta Seinäjoen ja Lapuan ympäristössä. Pohjanmaa Rallin organisaatio halusi muistaa alueen nuorisoa, ja kutsui tällä kertaa nuorispsykiatrisessa asumiskoti Purossa asuvat nuoret mukaan seuraamaan rallia. Lähes 50 nuorta ja Puron henkilökuntaan kuuluvaa otti kutsun ilolla vastaan.
- On mahtavaa, että Puron nuoret on huomioitu tällä tavoin Pohjanmaa Rallissa. Lähdemme ralleihin isolla kokoonpanolla avoimin mielin. Tällainen huomioiminen tuntuu merkitykselliseltä ja yhdessä tekeminen luo myös hyvää yhteishenkeä. Voimme kiteyttää fiilikset tällä nuoren kommentilla ”Arvostan tätä paljon, tämä on mahtavaa ja lähden ehdottomasti mukaan!” – Nuori 17 v.
Kauden päätösrallin järjestäjän Pohjanmaa Ralli Ry:n organisaatio on mielissään nuorten innokkuudesta rallia kohtaan. Kilpailun järjestäminen vaatii suuren määrän vapaaehtoisia, ja myös tätä näkökulmaa halutaan nostaa esille.
- Halusimme tarjota nuorille innostavan ja erilaisen päivän mielekkään toiminnan parissa. Autourheilussa tehdään paljon myös nuorisotyötä, ja nuorten hyvinvointi on meille tärkeä asia. Tällä tempaukselle voimme kenties saada kipinän syttymään ja nuoren harrastamaan vaikka järjestötoimintaa, tai muuten kiinnostuvan autourheilusta, kilpailunjohtaja Erkki Hemminki sanoo.
Nuorisopsykiatrinen asumiskoti Puro Oy palvelee asiakkaita kahdeksassa yksikössä sekä jälkihuollon palveluissa, tarjoten pitkäkestoista sijaishuoltoa 12–18 -vuotiaille nuorille. Puro keskittyy nuorisopsykiatriseen osaamiseen nuoren voimavaroja vahvistaen sekä yksilöllisesti kohdaten. Yksiköissä asutaan kodinomaisesti, ja niissä kaikissa on ympärivuorokautisesti aikuinen lasta varten paikalla. Puron tavoitteenaon, että nuoren kyvyt hallita toimintaansa sekä arkeaan, ja valmiudet toimia yhteisön ja ryhmän jäsenenä vahvistuvat, ja että nuoren kyky osallistua häntä koskevaan päätöksentekoon ja vastuullisuuteen kasvaa. Toiminnallisuus ja nuoria osallistava tekeminen on Purossa tärkeä rooli arjessa.
- Purossa on laitospaikkoja 56 ja jälkihuollossa 7 asiakaspaikkaa. Meillä on noin sata vakituista työntekijää, kaksi lääkäriä, psykologi, koulun henkilökunta sekä erityisopettaja. Puron yksiköitä on Merikaarrossa, Vähässäkyrössä, Laihialla sekä Seinäjoella. Toiminnassamme korostuu halu tehdä laadukasta lastensuojelutyötä kouluttamalla henkilökuntaa tämän päivän haasteisiin. Meille tärkeä toiminnan periaate on kohdata jokainen lapsi yksilöllisesti vahvistaen juuri hänen voimavarojaan, yksikönjohtaja Heidi Haapala kertoo.
Kuvassa vasemmalta Puron Heidi Haapala ja Noora Heikkinen kutsuvieras-passien kanssa. Kuva: Toni Lönnroos.