Metsälälle uran paras sijoitus Rovaniemeltä
Juuso Metsälän ja kartanlukija Matti Kankaan Arctic Lapland Rallyn sijoitus parani viime vuodesta, kun pistepottiin kertyi neljänneksi korkeimmat SM-pisteet. Vuosi sitten SM1-luokassa debytoinut nuori jyväskyläläinen lähti kilpailuun hyvin valmistautuneena, mutta ralli alkoi kuitenkin vastoinkäymisellä.
-Hyvällä rytmillä lähdin ensimmäistä pätkää ajamaan ja se tuli kyllä hienosti, kunnes Heikkilän auto tulivastaan ja tukki tien. Mikko oli suistunut ja muodosti suman eikä siinä auttanut, kun ajella siirtymävauhtia maaliin, kun lopulta päästiin ohi. Harmittavasti se vei ajamisesta sen parhaan terän, tiivisti Juusorallin aloituksen.
Perjantain ohjelma typistyi ainoastaan kolmeen erikoiskokeeseen, kun pandemiasta johtuen yleisöerikoiskokeet peruttiin. Päivän kahdella viimeisellä erikoiskokeella Metsälä kellotti seitsemänneksija viidenneksi nopeimmat ajat ja yötauolle mentäessä sijoitus oli luokan viides reilun minuutin kärkeä perässä. Kaikki sumaan pysähtyneet saivat laskennallisen ajan.
Lauantain erikoiskokeilla Metsälällä oli suunnitelma varmistaa hyvät SM-pisteet. Kovimmat riskit jätettiin ottamatta ja Metsälän pistepottiin kilahti mukavasti pisteitä kauden avauksesta. Maalissa Metsälä oli tyytyväinen sijoitukseen, mutta parannettavaakin jäi.
-Hyvä kilpailu ja voin olla ihan tyytyväinen, mutta vähän harmittaa, kun se perjantain lataus jäi sinne ykköselle. Välillä on osuuksia, että mennään ihan kärjen vauhtia, mutta pitäisi saada kaikki osuudet onnistumaan. Ainahan sitä pystyy parantaa ja tehdään nyt kunnon analyysi, mitä voidaan parantaa seuraavaan kilpailuun.
SM1-luokan voittoon ajoi Teemu Asunmaa, toiseksi Juha Salo ja kolmanneksi Emil Lindholm.Rovaniemellä ajetaan seuraavan kerran rallia jo helmikuussa. Ralliorganisaatio uutisoi viikolla, että perutun Ruotsin MM-osakilpailun tilalla ajetaan toinen Arctic Lapland Rally.
Kuva Hannu Rainamo