Koski Keravalle uudella innolla pettymysten jälkeen
25.08.2021 / Ralli SM / Viestintä
RSJM -sarjan neljäs osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Askolan Granit -rallissa, jonka kilpailukeskus, lähtö ja maali sijaitsevat Keravalla. Kisaan starttaavat myös kokonaispisteissä kolmantena olevat AL-Härmän Riku Koski - Kari Bergbacka BMW M3:lla.
Kauden kahdesta ensimmäisestä osakilpailusta, Kouvolasta ja Liedosta tuli RSJM4-luokan, sekä yleiskisan voitot, mutta Seinäjoella tuli nollakisa keskeytyksen myötä. Pari kuukautta on ennätetty pettymystä koettaa unohtaa.
- ”Kotikisa” meni tosiaan meidän osalta penkin alle oikein huolella. Ensin ykkösellä tuli rengasrikko, mutta kakkonen tuli ihan ok. Lauantaille kun lähdettiin, johtoasema kasvoi jo melko turvalliseksi, kun Väli-Torala joutui korjaamaan autoa yötauolla ja sai aikarangaistuksen. Kolmosella tulin ahtaaseen risteykseen väärällä linjalla ja auto vain puski irtosoralla pitkäksi ojan penkereelle. Ajattelin jo että eihän tässä mitään käynyt mutta auto ei irronnutkaan mihinkään. Alatukivarsi oli taittunut ja pyörä oli kotelossa kiinni. Pettymys oli kyllä iso mutta se on unohdettu, kertoo Koski.
Kesätaukoa on käytetty auton korjaamiseen, suunniteltu ajaminen puolestaan on jäänyt vähemmälle. Seutuna itäisen Uudenmaan tiestöt eivät ole härmäläisille juurikaan tuttuja, mitään varmojen pisteiden taktikointia ei aiota suorittaa.
- Keravalla lähdetään kyllä ajamaan samalla lailla kun ennenkin, eli koitetaan lykätä sen mitä päästään. Kesä on ikävä kyllä mennyt enemmän autoa korjatessa kuin ajaessa, kun vikoja tuli hieman lisää Pohjanmaan jälkeenkin. Viime viikonloppuna kävin Sastamalassa ajamassa rallisprintin ja pienet testit ennen sitä, joten ihan hyvillä mielin lähdetään. Tiestö on täysin tuntematon mutta koitetaan nyt pysyä ladulla, kertoo Koski toiveikkaasti.
Kotikisan epäonnistumisen myötä, on sarjatilanne loppukautta ajatellen kutkuttava. Periaatteessa mitään ei yhdestä keskeytyksestä huolimatta ole hävitty, kun viidestä kisasta neljä parasta lasketaan loppupisteisiin. Kahdessa viimeisessä kisassa on kuitenkin nyt onnistuttava.
- Jännitystä tuli sarjatilanteeseen kyllä Pohjanmaan virheen myötä, kun Korvola-Saari parivaljakko nokitti kärkeen. Paineethan siirtyivät nyt heille, kun eivät ole vielä virheeseen sortuneet ja ovat sopivasti soittaneet suuta läpi kauden. Vitsi vitsinä, en tietenkään toivo heille huonoa onnea. Korvolan kanssa ollaan oltu hyviä kavereita useamman vuoden ajan ja kyllä kilpailut ratkaistaan aina ajamalla. Onneksi silti kilpaillaan eri luokissa, voisi mennä pian yliyrittämiseksi jommalla kummalla.
- Eikun vaan vehkeet Keravaa kohti ja syöttö päälle uudella innolla pettymysten jälkeen, suunnittelee Riku.
Koski lähetti kuitenkin kilpakumppani Korvolalle perään vielä terveiset.
- Otetaan Keravalle mukaan Korvolan koko tiimille Voltarenia, kun hartiat ovat varmasti jo jumissa ennakkosuosikin viitan kannattelusta, Koski naureskelee.
Kuva: Marko Kyöstilä / AKK