Facebook Twitter Email Pinterest

Jesse Kalliolle yllättävä paluu rallicrossiin Kouvolassa

26.05.2022 / Jarno Saari

Tällä kilpailukaudella ralliautoiluun keskittynyt Jesse Kallio tekee pikaisen paluun menestyslajiinsa rallicrossiin, kun 21-vuotias järvenpääläinen ajaa tänä viikonvaihteessa Kouvolassa Rally X Nordic-sarjan kahdessa osakilpailussa.

- Ovi kisatapahtumaan aukesi hieman yllättäen vain viikko sitten, kun entinen tallipäällikköni Andreas Eriksson soitteli Ruotsista ja kysyi kiinnostusta lähteä ajamaan kotikilpailuihin. Hänen tiimillään oli Supercar Lites -luokan auto sopivasti vapaana, Kallio selvittää.

- Siinä ei kauan tarvinnut miettiä tällaisen tarjouksen edessä. Tosi kiva päästä ajamaan kotiyleisön edessä, ja niin sanotusti ilman paineita, kun kyseessä on vain yksittäiset kisat.

Kallio tiedostaa, että menestys ei tule helpolla, sillä testikilometrejä on pyöreä nolla. Niinpä hyvä tatsi pitää löytyä kohdalleen heti perjantain harjoituksissa.

- Kiitän Andreasta ja hänen Olsbergs MSE -tiimiä tästä mahdollisuudesta ja tietysti myös tärkeitä yhteistyökumppaneitani. Ei muuta kuin sankoin joukoin Kouvolaan katsomaan huipputason rallicrossia, Jesse Kallio vinkkaa.

Rally X Nordic -sarjassa ajetaan erilliset osakilpailut sekä lauantaina että sunnuntaina.

Lisätietoja:
https://www.rallyxkouvolafinland.com/

Kuva: Olsbergs MSE

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 75 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 63 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 47 pistettä EST (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 32 pistettä KoMoKe (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 29 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa