Juha Salo
Talvikauden viimeinen SM-ralli Mikkelin maisemissa oli pelkkää
auringonpaistetta ison N-ryhmän hallitsevalle Suomen mestarille
Juha Salolle. Salo ajoi kartturinsa Mika Stenbergin kanssa kauden
ensimmäiseen voittoonsa. Yleiskilpailusijoituskin oli
huippuluokkaa, sillä Mitsubishi Ralliart -kaksikko sijoittui
kovassa WRC-autoja vilisevässä joukossa neljänneksi.
Lähtökohdat Mikkelin Vaakuna-ralliin oli Salon osalta hämmentävät.
Vain muutama tunti ennen rallin starttia karkkilalaisesta tuli
tuore isä. Pieni tyttö-vauva antoi aimo annoksen lisäpotkua
kilpailuun.
- Mietin, miten mahtaa mennä. Kun kaikki oli kotona kuitenkin
hyvin, ei tarvinnut murehtia. Kyllä se antoi tsemppiä, Salo kertoi
vähintäänkin ainutlaatuista valmistautumista.
Salon ja Stenbergin vauhti isossa N-ryhmässä oli ensimmäisistä
erikoiskokeista lähtien lähes ylivoimaista. Kaksikko kellotti
ryhmäpohjat jokaiselle taukoa edeltäneelle neljälle pätkälle. Ennen
kahta viimeistä erikoiskoetta Salo johti ryhmäänsä yli 20 sekunnin
erolla rallissa MM-tasollakin esiintyneeseen Jani Paasoseen.
Kolmantena kisannut Hannu Hotanen oli jäänyt
karkkilalaisparivaljakolle liki 40 sekuntia.
- Kolmosella menetettiin vähän sekunteja spinnaukseen. Tultiin
risteykseen liian lujaa. Se ei onneksi ratkaissut mitään. Muut
tultiin vauhdilla ja mallikkaasti, Salo kertasi päivän neljää
ensimmäistä pikataivalta.
Salon hyvä ajovire säilyi aina viimeisen erikoiskokeen maaliin
asti. Viidennen pätkän nopein aika kirjattiin Paasoselle. Salo
kuitenkin päätti rallin siihen, millä se oli alkanutkin
finaalipätkän nopein ryhmäaika ei jättänyt epäilyksiä voittajan
vauhdista.
Salon ja Stenbergin kauden ensimmäinen voitto varmistui 28,2
sekunnin erolla sarjassa vierailevana kuljettajana ajaneeseen Jani
Paasoseen. Kolmanneksi tullut Hannu Hotanen jäi voittajakaksikolle
jo 50 sekuntia.
- Tultiin varovasti tarkkaillen kaksi viimeistä pätkää. Olisi sitä
voinut vähän kovempaakin ajaa, Salo sanoi.
- Voi sanoa, että reitti oli talven paras. Keli tosin oli mitä oli,
mutta se oli sama kaikille. Renkaille kisa oli rankka. Järjellä
piti tulla viimeiset pätkät. Auto oli todella hyvä ja tiimi tehnyt
hienoa jälkeä, Mika Stenberg summasi.
Yleiskilpailussa Salo kävi viimeiseen asti kamppailua neljännestä
sijasta Ford Focus WRC:llä kilpailevan Jari Viidan kanssa. Taistelu
päättyi karkkilalaisen eduksi. Ison N-ryhmän pisteissä Salo otti
entistä tukevamman otteen ykköstilasta. Ero toisena olevaan
Hotaseen on talvikauden päätyttyä kuusi pistettä.
Rallin SM-sarja jatkuu seuraavan kerran kesäkuun toisena
viikonloppuna Joensuussa.
- Tästä tilanteesta on loistava lähteä kesäkauteen. Talvi on aina
ollut hankalaa, mutta tällä kertaa se meni aika nappiin.
Lapuallakin, ilman rengasrikkoa, tulos olisi ollut sama, Juha
mietti tyytyväisenä kauden kolmeen ensimmäiseen kisaan.