Jukka Ketomäki
SM-sarjan kesäkausi polkaistaan käyntiin 6-7.6 Joensuussa ajettavalla Abloy
SM-Itärallilla. Rallissa kilpaillaan 8 erillisellä erikoiskokeella, joiden
yhteispituudeksi saadaan lähes 100 kilometriä.
SM-sarja saa näin jatkoa uusvanhoissa ympyröissä. Kesän ensimmäinen yleisen luokan
arvoralli ajetaan kuuden vuoden tauon jälkeen Joensuussa. SM-Itäralli on tämän vuoden
sarjan neljäs osakilpailu ja sa-malla kesäkauden ensimmäinen ralli. Ison N-ryhmän
pistetaulukon viidettä paikkaa pitävä Jukka Ketomäki starttaa yhdessä Jarkko Alasen kanssa
Joensuun kyliltä lauantaiaamuna klo 10.01. Pari ajaa Team Mitsubishi Ralliart Finlandin
ilmoittamana, saaden kylkiinsä numerot 11. Kilpailuun on ilmoittautunut kaikkiaan 136
kuljettajaa, joista isossa N-ryhmässä ajaa 23 kuljettajaparia.
Alkukausi on sujunut Ketomäen osalta vähän vuoristorataa muistuttavissa merkeissä. -
Nopeus on ollut paikoitellen oikeinkin hyvää, mutta tunturissa sattunut oma virhe ja
Mikkelin lämpöongelmista johtunut keskeytys ovat verottaneet pistesaldoamme rankalla
kädellä. Pitää pyrkiä saamaan tasaisuutta ja varmuutta lisää, Ketomäki arvioi kriittisesti
suorituksiaan. Ison N -ryhmän pistetilanne on talvikauden jälkeen siinä tilanteessa, että
mitaliin on kaikki mahdollisuudet, jos vain kesällä kaikki sujuu hyvin.
Vain voitot kiinnostaa
Talven jälkeen on Ketomäen Mitsubishi Lancer Evo VII käynyt läpi perusteellisen
tarkistuksen ja autoon onkin vaihdettu iso liuta uusia osia. - Ajotuntumakin on ihan
mukavalla mallilla, sillä olen päässyt ajamaan melkein toukokuun alusta alkaen, Jukka
kertoo. - Meille on muodostunut AKK:n valmennusryhmässä semmoinen tapa, että ennen
kesäkauden avauskilpailua pidämme ajoleirin. Tänäkin vuonna olimme ajamassa Mäntyharjulla
kaksi päivää ja täytyy sanoa, että ne ovat hyödyllisiä kilometrejä näin kesän alkuun.
- Tässä ralleja odotellessa jatkoin Rallisprintin SM-sarjan kiertämistä. Ajoin pari
viikkoa sitten Nurmijärvellä, jossa kilpailtiin kestopäällysteellä. Keli oli kostea,
vieden asfaltista parhaan pidon ja tuoden lisää vaikeuskerrointa peliin. Sijoitus oli
tiukassa kisassa kuudes. - Lisäksi olemme ajaneet Rally Rent Europen kanssa testejä,
löytäen lisäparannuksia vauhtiimme, joten auto on hyvässä iskussa, Ylistarolainen
valottaa.
- Kesän ralleihin otetaan semmoinen rento asenne ja yritetään ajaa jokaisessa
osakilpailussa vain ja ainoastaan voitosta. Tavoitteena on toki edelleen mitali, mutta
turha pistekyttäily jätetään pois ja keskitytään ajamaan osakilpailukohtaisesti, Jukka
kertoilee.
Pistekärjessä talven jälkeen on Juha Salo, hyvän alkukauden ajanut Hannu Hotanen on
hänestä vain kuuden pisteen päässä. Jukka Ketomäki on Lapuan voittonsa ansiosta
viidentenä, kuusitoista pistettä mitalisijasta. - Tavoitteena nousta pistetaulukossa
ylöspäin. Kovinta vastusta on jälleen odotettavissa Juha Salolta ja Hannu Hotaselta.
Peräämme lähtee lisäksi kovia haastajia, joiden lista on pitkä. - Uskon, että Itärallista
tulee kova kilpailu, sillä tuskin minä ainut olen, joka aikoo siellä N-ryhmän voittaa,
Jukka päättää.
SM Itäralli, 6-7.6.2003
Kilpailun arvo : SM- / 1400 Rally Trophy / Kansallinen F- ja A-juniorit
Kilpailun järjestäjä : Joensuun Urheiluautoilijat ry
Reitin kokonaispituus : 249 km
Erikoiskokeiden pituus : 98 km
Erikoiskokeita : 8 kpl
Palkintopalli 2002 : -
Ralliradio : Pohjois-Karjalan radio
Rallin kotisivu : http://www.joeua.fi/itaralli_2003/
Tulospalvelu : http://www.mantta.fi/yritykset/tenab/online.htm
Lisätietoa : http://www.akk-motorsport.fi/rallism/
Kilpailukeskus : Ilosaaressa Siltakatu 1, Joensuu
Reittiin tutustuminen : Perjantai 14.3.2003 klo 10.00-18.00
Katsastus : Lauantai 6.6.2003 klo 09.00 alkaen
Lähtö : Lauantai 7.6.2003 klo 10.01, kävelykadulta Joensuun keskustasta
Huoltoparkit : Kiihtelysvaaran Urheilutalo
Tauko : Kiihtelysvaaran Urheilutalo
Maali : n. klo 16.31, Joensuun keskusta, Kävelykatu, klo 16.31
Palkintojenjako : Illalla 6.6.2003 Ilosaaressa
Ison N-ryhmän SM-kärki 2003 3/7 osakilpailun jälkeen:
1. Juha Salo KaUA Mitsubishi Lancer E7 47
2. Hannu Hotanen TMS Mitsubishi Lancer E7 41
3. Marko Uutela HamUA Mitsubishi Lancer E7 31
4. Kari Ali-Rantala RiiUA Mitsubishi Lancer E5 22
5. Jukka Ketomäki AL-Härmä Mitsubishi Lancer E7 15
6. Mika Eloluoma LaihUA Mitsubishi Lancer E6 13
7. Teemu Laatunen MhMK Mitsubishi Lancer E7 11
8. Sakari Kalliomaa SatUA Mitsubishi Lancer E7 11
9. Jari Ketomaa PiekUA Subaru Impreza 555 8
9. Timo Viskari MikUA Mitsubishi Lancer E7 8