Minna Lindroos
Minna Lindroos pääsi taas pitkän tauon jälkeen osallistumaan
kilpailuun. Edelliseen SM-ralliin, Tampereen Exide-ralliin, oltiin
lähdössä hyvin odottavaisin mielin, koska Joensuussa oli saatu hyvä
ajorytmi päälle ja kaikki toimi kuin kello paitsi katalysaattori...
Exide ralliinhan ei sitten Minna ja kartturi Sirkka Rautiainen
päässeet osallistumaan, kun pikkuveli Joonas lainasi Minnan autoa
Kyläseppäralliin ja antoi peltisepälle töitä. Autoa ei kuitenkaan
ehditty saada valmiiksi viikossa eikä parissakaan.
Minnan kaasujalan pohjaa jo kutittikin niin, että Uuteenkaupunkiin
lähdettiin innostunein mielin pitkän tauon jälkeen. Ensimmäistä
kertaa molemmat sisarukset, Minna ja Joonas Lindroos ajoivat
samassa kilpailussa, joten olisi voinut jopa katsoa keskinäistä
paremmuutta. "Ei sinne voinut lähteä ajamaan toisiamme vastaan
pitkästä tauosta johtuen, vaan ajoimme molemmat ihan omaa ajoamme.
Siinä olisi vain tullut otettua turhaan riskejä tuijottaessaan
toistemme aikoja", kertoo Minna.
Ensimmäinen erikoiskoe oli nopea rykäisy asfaltilla, ja erot olivat
todella pieniä. Toisella EK:lla päästiin sitten jo sorapinnalle ja
17,5 kilometrisella pätkällä Minna jäi Joonakselle vain 3,3
sekuntia, vaikka askista hävisi kakkosvaihde. Vaihteen puuttuminen
ei kuitenkaan haitannut tyttöjä ja hurja meno jatkui. EK3:lla Minna
kuskasi Hondansa n-ryhmän kuudenneksi nopeiten maaliin.
Yleiskilpailussakin sijoitus parani jokaisella erikoiskokeella ja
muunmuassa EK vitosella ajo edellytti n-ryhmän kolmanneksi
nopeimpaan aikaan.
EK kuutosella Minnalle ja Sirkalle tapahtui sitten sellaista, jossa
olisi voinut tapahtua jopa henkilövahinkoja ja missään tapauksessa
kysymys ei ollut ajovirheestä. Minna ja Sirkka paahtoivat hyvää
pitkää suoraa, jonka jälkeen oli pieni nyppylä. Paikka ajettiin
nelosvaihteen vauhdilla, mikä on kohtalaisen kova. Ennalta
arvaamatta nyppylän takana oli jonkun katsojan tielle nostama pään
kokoinen kivi. "Ei ollut mitään mahdollisuutta ehtiä jarruttamaan
ja jos olisin väistänyt, olisimme todennäköisesti menneet päin
kallion seinämää - oli pakko ajaa vain yli.", Minna muistelee
tapahtumaa ja on syystäkin erittäin pettynyt siihen humalapäiseen
ja ajattelemattomaan katsojajoukkoon, joka paikalla oli.
Minnan ja Sirkan keskeytys loistavasta ajosta onkin suuri murhe,
koska siinä menetettiin tulossa olevia SM-pisteitä. Toisaalta
keskeytys on pieni menetys, koska Kivi aiheutti autolle monenlaista
vakavaa vauriota ja se olisi todellakin voinut pahimmillaan heittää
auton kallioseinämään jopa vakavien loukkaantumisten siivittämänä.
Koko tiimi toivoo, että edes joku tapahtuman silminnäkijä
ilmoittaisi asiasta vaikkapa poliisille tai kilpailun järjestäjälle
ja vahingon aiheuttaja saataisiin korvausvastuuseen. Minna kertoo
tyrmistyneenä: "En voi kun ihmetellä sellaisen ihmisen
ajatusmaailmaa, joka tuollaista tekee. Eiköhän sillä tullut missään
kohdassa mieleen ajatella seurauksia." ja jatkaa: "Kyllä harmittaa
vietävästi tuollainen täysin ulkopuolisesta syystä tapahtuva
keskeytys hyvästä ajosta ja vieläpä mittavilla taloudellisilla
vahingoilla."
Tekniikka petti Joonaksen
Joonaksen ja kartturi Teppo Leinon auton moottorista alkoivat
kadota tehot erikoiskokeella neljä ja vauhti ei ollut enää parasta
mahdollista. Siihen astinen vauhti oli hyvin samaa luokkaa Minnan
kanssa ja erot olivat muutaman sekunnin tasoa sijoituksen myös
kohotessa EK4:lle asti.
EK5:lla alkoi Joonaksen auton moottori pitää jo niin rumaa ääntä,
että oli parasta jättää leikki kesken, ettei turhanpäiten rikota
koko moottoria.