Facebook Twitter Email Pinterest

Sami Vatanen

07.10.2003 / Sami Vatanen

Ammattilaisuus askeleen lähempänä

Pyhäselkäläinen rallikuljettaja Sami Vatanen (K-KUA) ja kartturinsa Jussi Martiskin ottivat luokkavoiton Riihimäellä ajetussa SM-rallisarjan päätöskilpailussa viime viikonloppuna. Samalla kaksikko varmisti hopeatilansa suomenmestaruussarjassa. Kauden päätöskisa ajettiin korotetuin pistein ja kaksipäiväisenä.

Vatasen kunto ei lauantain aloituksessa ollut vielä paras mahdollinen: mies oli kuumeinen, eikä ajo ottanut onnistuakseen. Kun letka pantiin parkkiin illansuussa, oli Vatanen vajaat 8 sekuntia ryhmäjohtoa jäljessä.

"Vaikeeta oli, olin kuumeillut koko päivän. Ajettiin kumminkin, minkä nyt pystyi, vaikka ei toiminu kädet, pää eikä silmät. Ei mahottomilla riskeillä kumminkaan", Vatanen itse arvioi.

Sunnuntaina miehen olo kuitenkin alkoi korjautua, ja viimeisillä pätkillä Vatanen alkoi omien sanojensa mukaan "saada selvää jo Jussinkin puheesta". Kuume laski ja korvat aukesivat, mikä näkyi välittömästi vauhdissa, ja viimeisillä pikiksillä kaksikko otti kärkeä kiinni reippaasti. Luokkavoitto irtosi lopulta vajaan parinkymmenen sekunnin kaulalla.

Kausi oli Vataselle ja Martiskinille ensimmäinen SM-sarjassa, joka seikka ei ainakaan himmennä hopeaisten kiiltoa kaksikon kaulalla.

Ammatilaiseksi ulkomaille

Varmasti jokaisen rallipolkuja kilpailumielessä joskus tahkonneen (ja varmasti monen muunkin) nuoren miehen ajatuksissa on jossain vaiheessa kangastellut ammattilaisuus. Vataselle ja Martiskinille haaveista tuli totta tänä syksynä.

Amerikkalainen investointipankki on pari viikkoa sitten kirjoittanut tiimin kanssa kolmen vuoden rahoitussopimuksen, ja kaksikon ainoana tavoitteena on nyt olla huipputasolla vuoteen 2006 mennessä. "Ensi vuonna haetaan lähinnä kokemusta, todennäköisesti englannista ja ehkä italiasta, suunnitelmissa on ajaa noin parikymmentä kisaa. Sitä seuraavana vuonna 2005 pitäis sitten jo varmaan alkaa antamaan näyttöäkin," Sami valottaa jatkosuunnitelmia.

Lisätiedot:

Sami Vatanen (050) 356 3193

Tietoa rallin SM-sarjasta: http://www.akkry.fi

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa