Kristian Sohlberg
Arctic Lapland Rallyn tuomaristo teki perjantai-illalla odotetun
päätöksen ja hyvitti ajallisesti niitä kuskeja, jotka kärsivät
Jarmo Mikkosen auton kaadosta erikoiskoe 5:llä Siikakämässä.
Kristian Sohlberg nousi samalla tuloslistoilla tuntuvasti, eli
neljänneksi Juuso Pykälistön, Jouni Ampujan ja Kosti Katajamäen
jälkeen. Tuomaristo kompensoi luonnollisesti myös Katajamäen aikaa.
Perjantain virallisissa tuloksissa Pykälistön ja Ampujan väliseksi
eroksi merkittiin 9,6 sekuntia. Katajamäki jäi kärjestä 29,2 ja
Sohlberg 37,2 sekuntia.
Neljäs sija tuo kaksipäiväisen kisan perusteella Sohlbergin tilille
6,5 SM-pistettä.
Tapaus-Siikakämä meni tuomariston käsittelyyn
Ensimmäistä kisaansa ja vähillä testikilometreillä Ford Focus
WRC01:tä ajava Kristian Sohlberg liikkui kärjen välittömässä
tuntumassa Siikakämän kohtalokkaalle erikoiskokeelle asti SM-kauden
avanneen Arctic Lapland Rallyn ensimmäisenä kilpailupäivänä.
- Olen ajollisesti tyytyväinen ensimmäisen päivän tulokseen. Auto
käy koko ajan tutummaksi ja nyt kun siihen on tehty vielä pieniä
muutoksia, niin vauhtia on varaa nostaa lauantaina, vakuutti
Sohlberg.
Sohlberg, 26, oli yhdessä kartanlukijansa Kaj Lindströmin kanssa
perjantaina parhaimmillaan jo A-ryhmän neljänneksi nopein kuski
nakuttamalla neljällä ensimmäisellä pikiksellä tasaisia
sijoituksia: 4-5-4-4.
Edelle yleiskilpailussa siinä vaiheessa ehtivät täydet SM-pisteet
avauspäivältä noukkinut Juuso Pykälistö, viime kauden SM-kakkonen
Jouni Ampuja ja Kosti Katajamäki.
Kahdella ensimmäisellä pätkällä pohjat takonut Pykälistö ja Ampuja
repivät WRC-Fordeillaan tasaisesti eroa muihin samalla kun kolmikko
Jarmo Mikkonen-Sohlberg-Katajamäki kävi kiivasta ja armotonta
taistelua A-ryhmän kolmannesta sijasta.
Kolmen erikoiskokeen jälkeen konkari Mikkonen oli jäänyt Fordillaan
kärjestä 20,3 sekuntia ja Sohlberg, sekä Marcus Grönholmin
suojatti, kotimaassa Peugeot 206 WRC:llä kurvaileva Katajamäki
molemmat 21,8 sekuntia.
Tilanne ei muuttunut ajallisesti paljoakaan Kellolammella, joskin
pohjat ajanut Katajamäki ohitti Sohlbergin samalla kun Mikkonen
putosi viidenneksi. Ratkaisua haettiinkin odotetusti päivän
pisimmällä ja vaativimmalla, 30 kilometrin mittaisella Siikakämän
erikoiskokeella.
Monta minuuttia syyttä hukkaan Siikakämässä
Ja siellähän tapahtui - turhankin paljon Mikkosen kaadettua
autonsa myös muiden kärkipään kuskien murheeksi.
Pykälistö ja Ampuja paukuttelivat samalle sekunnille, mutta muut
jäivät kauas, todella kauas taakse.
A-ryhmän taistelussa Sohlberg, Katajamäki ja Jari Viita romahtivat
ilman omaa syytään yleiskilpailussa jopa ulos 40. nopeimman
kastista ennen viimeistä, reilun 11 kilometrin mittaista
Mäntyvaaran erikoiskoetta. Saman kohtalon koki myös N-ryhmän kisaa
siihen asti johtanut Juha Salo.
Illan viimeisellä erikoiskokeella Siikakämästä sisuuntuneet
Katajamäki ja Sohlberg näyttivät, että vauhdissa löytyy, kunhan
latu on puhdas ajettavaksi. Katajamäki täräytti pohjat ja Sohlberg
kolmanneksi nopeimman ajan 1,6 kärjestä jääneenä.
- Tie oli ummessa ja vei minuutteja aikaa, ennen kuin saimme
isommalla porukalla Mikkosen auton tieltä pois. Uskoisin, että
tuomaristo noudattaa tässä tilanteessa kansainvälisiä sääntöjä, ja
kompensoi meitä menettämästämme ajasta, totesi kartanlukija
Lindström.
Kristian Sohlberg sijoittui perjantain vaiherikkaan kisan
A-ryhmässä alustavasti 15:nneksi 19.49,7 voittajasta.
Kirkkonummelainen avasi kuitenkin tälläkin tuloksella
SM-pistetilinsä (3) seitsemänneksi korkeimmilla pinnoilla, koska
listoilla ehti hänen edelleen - Blue Rose Teamin tiimikaverit Mika
Häkkinen ja Kari O. Sohlberg , sekä Keke Rosberg mukaan luettuna -
usea sellainen isommalla lähtönumerolla liikkunut A-ryhmän kuski,
joka ei ole ilmoittautunut sarjaan ja joka ei kärsinyt Siikakämän
sotkusta.
Tulokset tosin olivat siinä vaiheessa vasta epävirallisia, sillä
kilpailun tuomaristo ryhtyi ruotimaan Siikakämän ek:n sekavaa
tilannetta vasta myöhään illalla.
- Joka tapauksessa tuomariston kokoukseen asti nämä tulokset
pysyvät voimassa, vahvisti Arctic Lapland Rallyn lehdistöpäällikkö
Aila Peuranen.
Selviö kuitenkin on, että Pykälistö oli kisan ykkönen 9,6 sekunnin
erolla Ampujaan.
Häkkinen sijoittui alustavien tulosten mukaan A-ryhmässä
seitsemänneksi 4.51,4 Pykälistöstä.
Lujaa ja virheittä
Kristian Sohlberg ei jäänyt pohtimaan tuomariston tulevaa
päätöstä. Toki SM-pisteet ovat tärkeitä, mutta tässä vaiheessa
oleellisinta on se, miten kilvanajo sujuu.
Ja sujuuhan se, pitkän tauonkin jälkeen mallikkaasti.
- Muilta tippui puskureita matkalle, mutta meidän automme voisi
viedä tältä istumalta vaikka heti näyttelyyn, huikkasi
hyväntuulinen Lindström.
- Ajo kulki tosiaankin ihan ok. Viimeisellä pätkällä olisi ollut
paikka vetää vaikka pohjat, mutta aikaa tuhraantui raviradalla
turhaan esiintymiseen, jatkoi Sohlberg.
Mitä pitemmälle kisa eteni, sitä paremmalta ajo maittoi. Edes
Siikakämä ei pilannut hyvää fiilistä.
- Fordiin tehtiin päivän mittaan pieniä muutoksia iskareiden ja
lukkojen osalta. Nyt pystyn ajamaan sillä siten, kuten kuuluukin.
Myös pahempiin paikkoihin, painotti Sohlberg.
Raskaampi lauantai
Arctic Lapland Rally jatkuu lauantaina - joskin SM-pisteiden
osalta jälleen puhtaalta pöydältä.
Lauantaina kisassa ajetaan - jos mahdollista - tuntuvasti
perjantaita vaativampi päivä, joka pitää sisällään seitsemän
erikoiskoetta ja 158,60 pikiskilometriä.
Lauantain pisimmät pätkät 30 kilometrin molemmin puolin löytyvät
Kaihuavaarasta, Hanhikoskelta, Sarriojärveltä ja Ristilammelta.
Urakka umpeutuu iltapäivällä Mäntyvaaran yleisö-ek:lla, joka
vedettiin perjantaina kahteen kertaan - päivän aluksi ja päätteeksi
ilotulitteiden räiskeessä.
Lisätietoja:
Mika Sohlberg
GSM +358 40 9030 555
e-mail: mika.sohlberg@honkaplayboys.com
Kari Aho
GSM + 358 50 3017 595
e-mail: kari.aho7@luukku.com
www.arcticrally.fi
www.akk-motorsport.fi/rallism
www.kristiansohlberg.com
www.wrc.com