Facebook Twitter Email Pinterest

Kristian Sohlberg

28.01.2005 /

Arctic Lapland Rallyn tuomaristo teki perjantai-illalla odotetun päätöksen ja hyvitti ajallisesti niitä kuskeja, jotka kärsivät Jarmo Mikkosen auton kaadosta erikoiskoe 5:llä Siikakämässä.
Kristian Sohlberg nousi samalla tuloslistoilla tuntuvasti, eli neljänneksi Juuso Pykälistön, Jouni Ampujan ja Kosti Katajamäen jälkeen. Tuomaristo kompensoi luonnollisesti myös Katajamäen aikaa.
Perjantain virallisissa tuloksissa Pykälistön ja Ampujan väliseksi eroksi merkittiin 9,6 sekuntia. Katajamäki jäi kärjestä 29,2 ja Sohlberg 37,2 sekuntia.
Neljäs sija tuo kaksipäiväisen kisan perusteella Sohlbergin tilille 6,5 SM-pistettä.




Tapaus-Siikakämä meni tuomariston käsittelyyn

Ensimmäistä kisaansa ja vähillä testikilometreillä Ford Focus WRC01:tä ajava Kristian Sohlberg liikkui kärjen välittömässä tuntumassa Siikakämän kohtalokkaalle erikoiskokeelle asti SM-kauden avanneen Arctic Lapland Rallyn ensimmäisenä kilpailupäivänä.
- Olen ajollisesti tyytyväinen ensimmäisen päivän tulokseen. Auto käy koko ajan tutummaksi ja nyt kun siihen on tehty vielä pieniä muutoksia, niin vauhtia on varaa nostaa lauantaina, vakuutti Sohlberg.
Sohlberg, 26, oli yhdessä kartanlukijansa Kaj Lindströmin kanssa perjantaina parhaimmillaan jo A-ryhmän neljänneksi nopein kuski nakuttamalla neljällä ensimmäisellä pikiksellä tasaisia sijoituksia: 4-5-4-4.
Edelle yleiskilpailussa siinä vaiheessa ehtivät täydet SM-pisteet avauspäivältä noukkinut Juuso Pykälistö, viime kauden SM-kakkonen Jouni Ampuja ja Kosti Katajamäki.
Kahdella ensimmäisellä pätkällä pohjat takonut Pykälistö ja Ampuja repivät WRC-Fordeillaan tasaisesti eroa muihin samalla kun kolmikko Jarmo Mikkonen-Sohlberg-Katajamäki kävi kiivasta ja armotonta taistelua A-ryhmän kolmannesta sijasta.
Kolmen erikoiskokeen jälkeen konkari Mikkonen oli jäänyt Fordillaan kärjestä 20,3 sekuntia ja Sohlberg, sekä Marcus Grönholmin suojatti, kotimaassa Peugeot 206 WRC:llä kurvaileva Katajamäki molemmat 21,8 sekuntia.
Tilanne ei muuttunut ajallisesti paljoakaan Kellolammella, joskin pohjat ajanut Katajamäki ohitti Sohlbergin samalla kun Mikkonen putosi viidenneksi. Ratkaisua haettiinkin odotetusti päivän pisimmällä ja vaativimmalla, 30 kilometrin mittaisella Siikakämän erikoiskokeella.

Monta minuuttia syyttä hukkaan Siikakämässä

Ja siellähän tapahtui - turhankin paljon Mikkosen kaadettua autonsa myös muiden kärkipään kuskien murheeksi.
Pykälistö ja Ampuja paukuttelivat samalle sekunnille, mutta muut jäivät kauas, todella kauas taakse.
A-ryhmän taistelussa Sohlberg, Katajamäki ja Jari Viita romahtivat ilman omaa syytään yleiskilpailussa jopa ulos 40. nopeimman kastista ennen viimeistä, reilun 11 kilometrin mittaista Mäntyvaaran erikoiskoetta. Saman kohtalon koki myös N-ryhmän kisaa siihen asti johtanut Juha Salo.
Illan viimeisellä erikoiskokeella Siikakämästä sisuuntuneet Katajamäki ja Sohlberg näyttivät, että vauhdissa löytyy, kunhan latu on puhdas ajettavaksi. Katajamäki täräytti pohjat ja Sohlberg kolmanneksi nopeimman ajan 1,6 kärjestä jääneenä.
- Tie oli ummessa ja vei minuutteja aikaa, ennen kuin saimme isommalla porukalla Mikkosen auton tieltä pois. Uskoisin, että tuomaristo noudattaa tässä tilanteessa kansainvälisiä sääntöjä, ja kompensoi meitä menettämästämme ajasta, totesi kartanlukija Lindström.
Kristian Sohlberg sijoittui perjantain vaiherikkaan kisan A-ryhmässä alustavasti 15:nneksi 19.49,7 voittajasta. Kirkkonummelainen avasi kuitenkin tälläkin tuloksella SM-pistetilinsä (3) seitsemänneksi korkeimmilla pinnoilla, koska listoilla ehti hänen edelleen - Blue Rose Teamin tiimikaverit Mika Häkkinen ja Kari O. Sohlberg , sekä Keke Rosberg mukaan luettuna - usea sellainen isommalla lähtönumerolla liikkunut A-ryhmän kuski, joka ei ole ilmoittautunut sarjaan ja joka ei kärsinyt Siikakämän sotkusta.
Tulokset tosin olivat siinä vaiheessa vasta epävirallisia, sillä kilpailun tuomaristo ryhtyi ruotimaan Siikakämän ek:n sekavaa tilannetta vasta myöhään illalla.
- Joka tapauksessa tuomariston kokoukseen asti nämä tulokset pysyvät voimassa, vahvisti Arctic Lapland Rallyn lehdistöpäällikkö Aila Peuranen.
Selviö kuitenkin on, että Pykälistö oli kisan ykkönen 9,6 sekunnin erolla Ampujaan.
Häkkinen sijoittui alustavien tulosten mukaan A-ryhmässä seitsemänneksi 4.51,4 Pykälistöstä.

Lujaa ja virheittä

Kristian Sohlberg ei jäänyt pohtimaan tuomariston tulevaa päätöstä. Toki SM-pisteet ovat tärkeitä, mutta tässä vaiheessa oleellisinta on se, miten kilvanajo sujuu.
Ja sujuuhan se, pitkän tauonkin jälkeen mallikkaasti.
- Muilta tippui puskureita matkalle, mutta meidän automme voisi viedä tältä istumalta vaikka heti näyttelyyn, huikkasi hyväntuulinen Lindström.
- Ajo kulki tosiaankin ihan ok. Viimeisellä pätkällä olisi ollut paikka vetää vaikka pohjat, mutta aikaa tuhraantui raviradalla turhaan esiintymiseen, jatkoi Sohlberg.
Mitä pitemmälle kisa eteni, sitä paremmalta ajo maittoi. Edes Siikakämä ei pilannut hyvää fiilistä.
- Fordiin tehtiin päivän mittaan pieniä muutoksia iskareiden ja lukkojen osalta. Nyt pystyn ajamaan sillä siten, kuten kuuluukin. Myös pahempiin paikkoihin, painotti Sohlberg.

Raskaampi lauantai

Arctic Lapland Rally jatkuu lauantaina - joskin SM-pisteiden osalta jälleen puhtaalta pöydältä.
Lauantaina kisassa ajetaan - jos mahdollista - tuntuvasti perjantaita vaativampi päivä, joka pitää sisällään seitsemän erikoiskoetta ja 158,60 pikiskilometriä.
Lauantain pisimmät pätkät 30 kilometrin molemmin puolin löytyvät Kaihuavaarasta, Hanhikoskelta, Sarriojärveltä ja Ristilammelta.
Urakka umpeutuu iltapäivällä Mäntyvaaran yleisö-ek:lla, joka vedettiin perjantaina kahteen kertaan - päivän aluksi ja päätteeksi ilotulitteiden räiskeessä.

Lisätietoja:

Mika Sohlberg
GSM +358 40 9030 555
e-mail: mika.sohlberg@honkaplayboys.com

Kari Aho
GSM + 358 50 3017 595
e-mail: kari.aho7@luukku.com

www.arcticrally.fi
www.akk-motorsport.fi/rallism
www.kristiansohlberg.com
www.wrc.com

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Jani Salo 88 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Juuso Metsälä / Matti Kangas 37 pistettä KeurUA (R5)
4. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 37 pistettä MäntsMK (R5)
5. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 36 pistettä SaarUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa