Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Ketomäki

11.03.2005 / Jukka Ketomäki


Suomalaisen ralliautoilun talvikausi vuosimallia 2005 paketoidaan valmiiksi 12.3. Laukaassa ajettavalla SM Peurunkarallilla. Talvisissa olosuhteissa ajettavaan kilpailuun lähtee ylistarolainen kilpa-autoilija numerolla 19, joka on miesmuistiin suurin järjestysnumero, jonka pohjalaistiimi on autonsa kylkeen liimannut.
- Talvikautemme on ollut, sanottaisiinko vaikka kokemusrikas. On ollut ketjukolaria, hylkäysuhkaa ja vähän yskähtelyä uuden tekniikan kanssa.
Ylivoimaisesti tärkeimpänä juttuna nousee kuitenkin esille menestys Ruotsin MM-rallissa, joka on poikimassa mielenkiintoisia juttuja kevään korville, mutta niistä sitten tuonnempana, Ketomäki sanoo arvoituksellisesti.

Rallien lomassa Jukka on "harrastanut" sivulajiaan eli rallisprinttiä.
- Jukka on tehnyt urheilutermein kuvattuna lajinomaisia harjoitteita, kartanlukijana autokunnassa oleva Jarkko Alanen naureskelee. Viime viikonloppuna Ähtärissä Jukka sijoittui neljänneksi, vaikka ajoi hitaamman kilpailijan perässä nopeimmalla vedollaan. - Sprintit on kyllä mainioita kisoja ja sillä niissä joutuu puristamaan ihan kaikkensa, rallia ne palvelevat myös, sillä ne opettavat ajamaan ns. yleisö-erikoiskokeita, joilla voi tehdä yllättävän suuria eroja. Vähän ihmetyttää miksei SM-sarjan kiertäjät aja laajemmaltikin näitä kisoja, jotka kustannuksellisesti ovat kuitenkin halpoja, Jukka kuvailee sivulajiaan.

Peurunka-ralliin Jukka on ladannut itselleen kovat tavoitteet.
- Subarua on saatu hiottua hyvään iskuun ja testien perusteella vauhti on noussut melkoisesti. Jos keli pysyy näin kylmänä on isosta lähtöpaikasta hyötyä.
Jarrutuspaikat puhdistuvat kovan jään kuluessa niistä pois. SM-pisteissä olemme vasta kahdeksantena, joten yritetään nousta sieltä oikein ryminällä, Ketomäki päättää.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa